Aamulla herätessäni päässäni pyöri illan tapahtumat. Täysin tuntematon poika oli ilmestynyt pihamme takana olevaan metsään. Olin saanut hänestä kuvan ja vain muutama tuntia myöhemmin törmäsin häneen, Joeliin. Menin vessaan huuhtomaan kasvojani. Katsoin itseäni peilistä. Minulla on ruskeat silmät, sopusuhtainen nenä, pisamia ja punainen tukka. Pienenä äiti oli aina letittänyt tukkani kahdelle letille ja kutsunut minua Pepiksi. Nykyään annoin luonnonkiharoiden hiusteni olla auki. Hiukseni ylsivät olkapäille, mutta vain jos ne olivat suorina. Äitini oli rukseatukkainen. Isäni oli varmaankin ollut punatukkainen, mutta en ollut koskaan tavannut häntä. Äiti ja isäni olivat eronneet ennen syntymääni ja äiti oli halunnut että emme tapaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan.
Laskeuduin portaita pitkin alakertaan. Nappasin pöydältä pullan ja menin takapihan portaille istumaan. Mutustelin pullaa ja tuijottelin metsään. Joel ei ollut missään vaiheessa kertonu missä hän asui, tosin ei kukaan muukaan poika sitä ensimmäisenä kertoisi tytölle, jonka on juuri tavannut. Toisaalta Joel tiesi missä minä asuin. Havahduin ajatukseeni. Miksi Joel tiesi missä asuin? Siksi, että hän oli nähnyt minut aamulla? Miten hän oli sitten eksynyt tuijottamaan minua pusikosta? Ja miten hän oli kadonnut niin nopeasti? Kymmeniä kysymyksiä, muttei vastauksia.
Viileä tuuli heilutteli hiuksia ja pikkulinnut lauloivat surullisesti kesän lämmön perään. Lehdet rapisivat pensaan luona ja käänsin katseeni toiveikkaana ääntä kohti. Joel, aivoni huusivat. Pensaasta ei kuitenkaan ilmestynyt Joelia vaan Rouva Heinon hieman pyöreä kissa Muru. Se huomasi minut ja löntysti tervehtimään minua. Silitin sitä hieman hajamielisesti sen puskiessa minua jalkoihin. Jäin ihmettelemään tunnetta, jonka rapina oli synnyttänyt. Miksi minä halusin nähdä Joelin? Joelin, jota en tuntenut, mutta joka ilmeisesti piti minusta. Olihan hän halannut minua.
Illalla istuin nojatuolissa, omassa huoneessani. Luin kirjastosta lainaamaani kirjaa ja nakersin leipäpalasta. Hätkähdin kun kuulin kolahduksen. Katselin ympäri huonetta ja laskin kirjan nojatuolille. Naps! Kivi kolahti huoneeni ikkunaan. Jähmetyin paikalleni, mutta kerättyäni rohkeuteni astelin ikkunan luokse ja avasin salvan. Kurkistin illan hämyyn.
"Hei..." Kuului suloinen, mutta käheä ääni pimeästä. Sydämmeni alkoi läpättää rinnassani.
"Joel..? Mitä sä siel pimeessä?" kysyin kuunnellessani ähinää ja rapinaa. Mitä Joel oikein teki? Työnsin pääni kunnolla ikkunasta ulos ja huomasin Joelin kiipeävän seinässämme olevia pieniä tikaspuita pitkin ylös kohti huoneeni ikkunaa. Mitä hän oikein aikoi?
______________________________________________
Ahh.. Sain lisää kirjotettua. Hitaasti etenee mut varmasti!
Ei kopiointi, mutta kommentteja :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti