Tuijotin mykistyneenä kuvaa ja istuin takaisin portaille. Nopeasti katsottuna kuvassa ei näkynyt juuri mitään erikoista, mutta pensaan ja puun välissä näkyi jotain mikä ei kuulunut talomme takana olevaan metsään. Ruskeat repaleiset housut paljastiat naarmuuntuneet sääret, maastonvihreä kulunut ja likainen t-paita sekoittui hyvin taustaan, mutta oli väärän sävyinen syksyn lehtiin, ja ruskea pörröinen tukka johon oli tarttunut oksia, sammalta, lehtiä ja kaikkea mahdollista pientä roskaa. Pensaan yli, pörröisten hiusten alta paljastui hämmästyttävän vihreät silmät, kuin smaragdit, jotka katsoivat hyvin rauhallisesti, mutta uteliaasti minuun. Laskin kameran takaisin syliini tuijottaessani metsään. Hän oli selvästi poika. Leveät hartiat paljastivat sen, vaikka asento, kuvakulma ja kasvillisuus peittivätkin suurimman osan hänestä.
Mitä poika teki pihamme takana olevassa metsässä? Miksi hän näytti tuollaiselta? Olin täysin ymmälläni. Nousin portaat ylös ja kävelin ovelle. Ennen kuin astuin sisälle käännyin vielä katsomaan metsään, kuin varmistaakseni, että poikaa ei näkynyt missään. Minun oli täytynyt katsoa kuvaa väärin. Nostin kuvan uudelleen katsottavakseni, mutta poika kyykisteli yhä kuvassani pensaan ja puun välissä, uteliaat silmät palaen. Astuin sisälle.
Naamalleni pöllähti lämpöisenä ja kutsuvana pullan tuoksu. Ah, äiti oli selvästikkin leipomassa. Kävelin tupakeittiöömme ja näin äitini kyynärpäitä myöten taikinakulhossa.
"Äiti! Miten ihmeessä sä luulet meijän syövän noin paljon pullaa!" Huudahdin älyttyäni, että taikinaa oli melkein saavillinen. Hän oli nostanut sen työtasolta alas lattialle niin, että sisään tullessani en ollut nähnyt saavin kokoista taikina astiaa, joka jäi työtason taakse piiloon.
"Älä hermostu suotta Pihla. Vien osan myyjäisiin ja ajattelin Vienon ilahtuvan pullasta. Ja osan voi pakastaa ellei jaksa syödä." Äiti sanoi vinkaten silmää ja jatkaen pullan vaivausta.
Kaapaisin sormiini hieman pullataikinaa kohauttaessani olkapäitäni. "Mmm'mm, hyvää" Mutisin kävellessäni kohti portaita ja omaa huonettani.
"Pihla mitä minä olen sanonut kameran säilyttämisestä keittiön pöydällä?" Äiti huusi perääni ennen kuin ehdin portaisiin. Käännyin kannoillani ja nappasin pöydälle laskemani kameran mukaani. Loikin portaat ylös ja avasin huoneeni oven. Tuuli tarttui hiuksiini, työnsi ne naamalleni ja sai silmäni vuotamaan. Juoksin nopeasti ikkunaan ja juuri kun olin vetämässä sen kiinni huomasin, että ikkunani alla kasvava köynnös oli katkennut juuri ikkunani alapuolelta. Laitoin ikkunan kiinni ja tavoista poiketen salpasin sen kiinni. Mieleeni palasi kuva pojasta kyykistelemässä pensaassa ja sydämmeni alkoi yhtäkkiä sykkiä nopeammin rinnassani.
_______________________________________________
Tällänen tällä kertaa.. Julkasu kuntosta vai täysin katastrofi?
Kommenteista tykkäisin! Joten alkaa kirjottamaa! :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti