Metsä - osa 3

Laskeuduin lattialle istumaan nojatessani hermostuneena seinään. Kamerani kolahti lattialle käsistäni ja painoin silmäni kiinni. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Päässäni pyöri monia asioita samaan aikaan. Poika resuisissa ja likasissa vaatteissa ja hetki juuri ennen kuin hätkähdin ottamaan kuvan pojasta refleksinomaisesti.
      Istuin lattialla tunnin ennen kuin älysin nousta ylös ja mennä suihkuun. Suihkussa kuuman veden valuessa selkääni pitkin meinasin kaatua. En ollut syönyt vähään aikaan ja se alkoi tuntua. Huterin jaloin laahustin kylpytakkiin kääriytyneenä alakertaan. Äiti oli saanut pullansa paistettua. Pöydälle oli aseteltu monia peltejä pullaa, mutta työtasolla oli pahvilautasen päälle laitettu valmiita pullia tarjolle. Käsi ojossa lähestyin lautasta, kun äitini tuli ja läpsäytti käteni pois.
"Pihla, nämä ovat Vienolle. Kehtaisitko viedä ne hänelle, minä olen aivan poikki kaiken tuon leipomisen jälkeen. Saat sitten syödä niin monta kuin jaksat. Kohtuudella kuitenkin." Äiti torui minua ja nosti lautasen käsiini.
"Mutta kun..." aloitin, mutta äitini katse kertoi minulle, että nyt oli mentävä. Laskin lautasen nopeasti pöydälle kiipesin takaisin yläkertaa ja vedin päälleni marimekon raitapaidan. Pieneltä ruskealta nojatuoliltani nappasin väljät housut jalkaani ja sukat lattialta nojatuolin vierestä. Laskeuduin portaat ja nappasin pullat pöydältä. Eteisestä valitsin nopeimmin jalkaan laitettavat läpökkäät ja lähdin löntystämään rouva Heinon keltaista taloa kohti. Oikaisin ojan kautta villiintyneeseen puutarhaan, väistelin ja siirtelin oksia, sekä kiersin kaivon ja pihakeinun ohi. Kukkapenkkien läpi näin jo etuoven, jonka maali oli niin kulunut, että sen väristä ei enää meinannut saada selvää. Koputin oveen ja kuuntelin askelten ääniä, jotka lähestyivät hitaasti ovea.
      "Tuu kuule vaan sisälle sieltä likka! En mie jaksa enää eessun taassun kävellä. Ja mitäs siulla oikein onkaa käessä. Taasko se Reetta on pullaa leiponu? Ei siun sitä miulle tarviis kiikuttaa, kai mie nyt omat pullani osaan valmistaa..." rouva Heino mutisi avatessaan ovea. Sisään tultua laskin pullat kuluneelle pöydälle ja jäin sitten seisoskelemaan oven lähettyville.
"Et sie likka tiiä mitään hyvistä tavoista? Vois sitä vanhaa ihmistä ees tervehtii, vai mykkäks siust onkii tullu?" rouva Heino sanoi katsoessaan minuun.
"No siis osaanhan minä, mutta..." Sanoin, mutta rouva Heino keskeytti minut.
"Hyvä siis. Turhaa siinä sitte selittelemää. Ku nyt sit kerran siihe ilmestyit, ni hae miulle vettä samalla kaivosta. Hakisin ite, mut ei tälläsel seläl enää metäs kävellä." Katsoin varmaankin epäuskoisesti rouvaa silmiin, sillä tämä tokaisi minulle kärttyisästi:
"No alappa mennä! Tuolla se on metässä. Vai ootko sie ihan uusavutonki?"
      Käännyin ovelle ja otin portailta ämpärin kouraani. Katsoin taakseni ovelle ja kysyin ennen kuin lähdin kävelemään metsään päin.
"Miksei tuosta teidän pihalla olevasta kaivosta voi ottaa vettä? Onko se kuivunut?"
"Likka, tuosta kaivosta ei saa niin hyvää vettä ku siitä mikä tuol mettäs on. Mie kylven viel tänää, ni kiiruha jo ni saan veen lämpeemää." Rouva Heino sanoi heilauttaen samalla kättään metsään päin.
      Kävelin tontin rajalle ja löysin jo hieman umpeen kasvaneen polun. Kävelin polkua pitkin eteenpäin jo hieman hämärässä metsässä. Auringon viimeiset säteet osuivat puunrunkoihin ja saivat lehdet säkenöimään syksyn värikirjossa. Kurkistelin välillä taakseni varmistaakseni, että näin yhä talot takanani. Polku teki kuitenkin mutkan, jonka jälkeen minun oli ylitettävä pieni liplattava puro. Puron yli oli asetettu vanhoja lautoja, jotka muodostivat pienen ja suloisen sillan. Puron jälkeen maasto alkoi viettämään alaspäin joten talot katosivat näkyvistäni. Äitini ääni jupisi takaraivossani metsään menosta, mutta metsä näytti iltaauringossa niin viettomalta ja suloiselta, että jatkoin matkaani eteenpäin kohti kaivoa. Syömättä jättäminen alkoi tuntua jaloissani ja istahdin hetkeksi kannolle. Katseeni seilasi maisemaa pitkin ja silmäni huomasivat laaksossa pienen heinään hukkuneen kaivon.
      Kävelin kaivoa kohti, mutta epähuomiossa kompastuin polulla kiemurtelevaan juureen ja lensin maahan mahalleni, ämpärin lentäessä lähimpään pusikkoon. Punnersin itseni ylös ja kirosin ääneen. Nousin maasta liian nopeasti ylös ja minua alkoi huimaamaan. Silmissäni heitti ja minun täytyi ottaa tukea. Tunsin kuinka käteni sai otteen vieressä olevasta puusta. Käännyin puuta kohti ja huomasin, että en nojannutkaan puuhun vaan aikaisemmin kuvaamaani poikaan! Silmäni laajenivat hämmästyksestä.
____________________________________________________
Tällänen pitempi pätkä olkaapa hyvä! :)) Jos oikein innostun ni kirjotan viikonloppuna lisää!

Kommentteja kiitoooos! <3