Kirjahöperö

Tykkäsin lukea. Luin eri aiheisia kirjoja. Luin eri paksuisia kirjoja. Luin kaikki kirjat, mitkä sain käsiini. Oli joitain kirjoja, joita en lukenut kokonaan. Kyllästyin ja vaihdoin toiseen.
     Koulukirjoista en välittänyt. En tietokirjoistakaan. Sotakirjoja en halunnut lukea. Liikaa väkivaltaa, joka perusteltii huonosti. Romantiikkaa luin. Nora Robertseja olin kahlaillut useita. Trillereitä luin harvemmin, mutta luin kumminkin. Perus romaaneja saattoi mennä useitakin viikossa. Lyhyitä meni useita päivässä. Minä luin aina.
    Huoneeseeni kasasin kirjoista kasoja. Kasoista syntyi vuoria ja vuoret täyttivät lattian. Mattoa ei aina nähnyt kirjoilta. Kirjahyllyyn ei mahtunut enää kirjoja. Joku kasoista oli pelkkiä kirjaston kirjoja. Nekin palautusta vailla.

     Kirjastokin alkoi olla jo luettu. Ainaki lähes. Olin järjestyksessä aloittanut A-kirjaimesta ja lainannut kerralla aina muutamia kirjoja. Minusta tulikin kirjaston vakio asiakas. Kunnes kirjaston hoitajan oli annettava minulle porttikielto. Minulla jäi palauttamatta liian useita kirjoja. Kerran eräs rouva tuli etsimään kirjoja meiltä, kun en niitä voinut korvatakkaan. Olisi kuulemma tullut aivan hurja summa minulle maksettavaksi.
     Joskus Hellevi joutui pitämään kiinni, etten mennyt hakemaan kirjoja takaisin kirjastosta. Hellevi oli hyvä ihminen. Auttoi aina kun tuli ongelmia. Osti leipää kun tilillä ei ollut rahaa. Olin kirjoihin rahani käyttänyt. Hellevi se apua sitten soittikin. En meinannut päästä ulos huoneistani. Kirjoja oli liikaa kaikkialla. Mutta en minä niistä luopunut, kirjoista. En, vaikka kuinka yrittivät suostutella.
    Tulivat usein oven taakse juttelemaan nämä naiset. Höpisivät kuinka olisi vapauttavaa antaa muutama kirja pois. Kehuivat lukemista hyväksi harrastukseksi, mutta muistuttivat, että piti muutakin tehdä. Mutta aina kun ne lähtivät, otin kirjan käteeni ja aloin lukemaan.
    Oli mielenkiintoisia maailmoita, tarinoita ja henkilöitä. Oli satoja komeita miehiä, joihin rakastuin, monia kauniita naisia, joita kadehdin. Rakastin maisemia, joita kirjailijat maalailivat sanoin. Rakastin kaikkia juonen mutkia, joihin kirjailijat henkilönsä ajoivat. Minä olin aina onnellinen kun luin.
     Itkin minä myös. Oli surullisia tarinoita. Oli surullisia elämäkertoja. Pyyhin usein silmiä hihaani ja nenäliinoihin. Surin päähenkiläiden haikeita kohtaloita ja vuodatin katkeria kyyneliä, kun päähenkilöä petettiin julmasti.
     Sitten eräänä päivänä, kun olin ollut antikvariaatissa etsimässä lukemista, saavuin asunnolleni ja avasin oven. Kädessäni ollut kassi luiskahti sormistani. Polveni pettivät ja lysähdin maahan. En voinut kuin tuijottaa tyhjää asuntoani. Melkein tyhjää.
      Asuntooni oli jätetty kaikki huonekalut ja koriste-esineet ja muut vastaavat tavarat, mutta yhtä ainuttakaan kirjaa en nähnyt. En ainuttakaan. Kirjahyllyni oli tyhjä kirjoista ja sinne oli laitettu posliinisia astioita ja lasimaljakoita.
      Minä itkin. Itkin ja halasin juuri hankkimiani kirjoja. Istuin kirjat käsissäni käytävässä oven repsottessa auki. Istuin ja itkin paikallani tovin, kunnes tartuin kirjaan ja aloin lukemaan. Kyyneleet valuivat yhä poskilleni, mutta jatkoin lukemista, vaikka kyynelten läpi oli vaikeaa lukea. Hyvin vaikeaa.
     Siitä Hillevi minut löysikin, käytävältä, vain muutamia kymmeniä minuutteja myöhemmin. Hän talutti minut sisälle asuntooni ja soitti puhelun. Hetken puhuttuaan hän palasi samaan huoneeseen, kuin missä minä olin.
"Milja sinun on nyt ryhdistäydyttävä. Sinun on saatava ote oikeasta elämästä. Ja minä autan sinua siinä." Hellevi sanoi ja taputti kättäni. Toisella kädellä pidin kirjastani kiinni ja painoin sitä rintaani vasten.
     Naiset saapuivat, mutta nyt heillä oli nuorempi mies mukanaan. Mies oli suunilleen ikäiseni, noin kolmekymppinen. Hän katsoi minua ja nyökkäsi. Minä tuijotin takaisin.
    He puhelivat minulle ja yrittivät saada minut nousemaan ja lähtemään heidän mukaansa. En halunnut. Naiset väsyivät ja pyysivät miestä auttamaan. Hän tarttuin minua käsistä ja lukitsi käteni. Sitten mies nosti minut ylös ja alkoi taluttaa ovelle. Sylissäni ollut kirja tömähti lattialle. Huusin. Minä rimpuilin ja itkin. Halusin kirjani. Halusin kaikki kirjani takaisin.
     Nyt olen ollut kuukauden hoitokodissa. En saa lukea edes lehteä. Jos näen kirjamainoksen alan itkemään. Joka viikko juttelen terapeutin kanssa. Hän ymmärtää minua, mutta ei anna minulle kirjaa. Sitä hän ei ymmärrä. Minä tarvitsen kirjani.
     Hillevi on käynyt muutaman kerran luonani. Hän on tuonut minulle pipareita ja olemme juoneet kahvia. Joskus puhumme säästä, joskus asunnostani. Kuulumisetkin vaihdamme. Sitten Hillevin on aina lähdettävä. Ei hän tänne voi jäädä, hoitolaitokseen. Ei hänen tarvitse olla täällä, kuten minun. Kirjahöperön.
_______________________________________________
Tämmönen teksti. Aika karkee versio vielä, mutta en varmaan jaksa korjailla enää. Kirjotin yheltä istumalta ja korjasin toisella istumalla. Lopputulos sellanen ku on. No mut tykkäättekö? Onks tää nyt ihan toivoton tapaus?