Moona oli taas jättänyt oven auki ja lunta oli tullut sisälle. Potkin lunta ulos ja vedin oven kiinni, loput saisivat rauhassa sulaa eteisee. Laahustin väsyneenä olohuoneeseen. Pieni harva kuusi törrötti takaoven edessä. Moona oli vaatinut, että meillä pitäisi olla kuusi. Mtä helvettiä me silläkin muka teimme? Potkaisin lattialle jääneen kaljatölin kuusta kohti. Täysosuma. Tölkki osui kuusen runkoon ja kuivia neulasia karisi lattialle. Kaaduin sohvalle ja nukahdin telkkarin mylviessä päivän uutisia.
Herätessäni Moona oli jo palannut ulkoa. Ulkona oli jo hämärää ja luntakin satoi. Moona kurkisti keittokomerolta suuntaani. Hänellä oli mustat rastat ja tupakka huulissa.
"Vittuako mulkkaat siinä?" Hän ärähti ja karisti tuhkaa kaljapulloon. Heilautin likaiset hiukseni pois naamalta ja näytin Moonalle keskaria. Oli tämäkin yhteiseloa. Nousin sohvalta ja otin taskustani tupakan.
"Onks sul tulta?" kysyin kaivellessani taskuistani sytkäriä. Moona katsoi minuun tympääntyneenä ja heitti minulle tulitikut. Sytytin tupakan. Sitä polttaessani Moona hypähti keittiön tasolta pois ja käveli ohitseni.
"Vittu ku tääl on sotkusta. Mutsi meinas et se tulis käymää. Se saatanan paska ei kyl tuu sen kaa tänne! Vittu." Moona ärisi ja potki lattilla lojuvia vaatteita ja papereita. Pyöritin silmiäni ja käännyin Moona kohti.
"No vittu tänne ne ei kyl tuu! Raahaavat sut sit vaa pois..!" Murahdin takasin ja menin Moonan vierelle.
"Mä en anna sua niille." Tuijotin Moonaa puhuessani. Moonalla oli taas mustat piilarit. Alahuulessa oli lävistys, niinkuin silmäkulmassa ja kielessäkin. Moona hymyili häijysti.
"No vittu et annakkaa. Mä jään tänne." Moona kurkotti suutelemaan minua ja otti taas sauhut. Raahustin makuuhuoneen puolelle ja nostin kaapinpohjalta mustan olkalaukun. Kaivelin hetken tupakka suu pielessä sen taskuja kunnes löysin mitä olin etsinyt. Nostin sen käteeni. Musta lappu jossa oli koristeellisin kirjaimin kirjoitettu "Lävistykset ja tatuoinnit".
Moona istui sohvalla vaatteiden ja muutaman nuhruisen tyynyn välissä. Istuin sohvan selkänojalle hänen taakseen. Roikotin korttia hänen kasvojensa yläpuolella.
"Mä en erityisesti välitä joulusta, mut ku sä kerran tykkäät siitä ainaki vähän ni ostin sit sulle tän." Tiputin kortin Moonan syliin. Moona virnisti.
"Tony, tää on vitun hyvä." Hän käänsi päänsä minua kohti ja suutelimme taas.
"Vitun mahtavaa joulua sulle.." totesin ja virnistin Moonalle. Moona vinkkasi silmäänsä ja alkoi tutkia korttia tarkemmin. Näin kun hän tunki sen taskuunsa. Puhelimeni värisi taskussa. Mutsi yritti soittaa. Painoin punaista luuria ja löntystin makuuhuoneeseen. Heitin housut, hupparin ja t-paidan lipaston päälle ja rojahdin sänkyyn. Miten mua saato vieläki väsyttää? Suljin silmäni ja nukahdin.
Heräsin Moonan kiroiluun ja huutoon.
"Vittu päästä irti! Haistakaa kaikki paska! Mä en oo lähös vittu mihikää!" Kuulin kuinka matala ääni vastasi:
"Moona, sä oot alaikänen! Me ei Annen kanssa jätetä sua tänne ton hulttion kanssa! Joten autoon siitä ku olisit jo!" Moona kirosi uudellee. Vedin housut jalkaani ja kiiruhdin olohuoneeseen. Moonan isäpuoli Tapio piti Moona käsivarresta kiinni, kun Moonan äiti seisoi oviaukossa silmät huolestuneina, mutta vihaisina.
"Moona." Anne sanoi. "Minä haluan vaan, että sinä palaisit kotiin. Nyt on joulukin. Luuletko sinä etten minä välitä?!" Hänen äänesä kohosi huudoksi. Tartuin Moonaa käsivarresta ja riuhtaisin Tapion otteen Moonasta irti. Vedin Moonan lähelleni.
"Vittuako te tunkeudutte toisten kotiin?!" Ärisin ja mulkaisin Tapiota ja Annea vihaisesti.
"Oot sä ok?" kysyin Moonalta ja pitelin häntä lähellä itseäni.
"Mene sä juippi muualle! Ei kuulu sulle mitä meijän perheessä tehään!" Tapio raivosi jo naama punaisena. Hän astui askeleen meitä kohti. Tuijotin halveksivasti Tapiota silmiin.
"Luulet sä et sä saat tehä vittu mitä vaan?" Murahdin ja astuin askeleen sohvan taakse. Naapuri hakkasi nyrkillä seinään ja karjui. Tuhahdin.
"Häipykää vittuun siitä! Mä en oo lähössä mihikää!" Moona karjui Tapiolle ja Annelle. Tapion ilme synkkeni entisestään hänen syöksyessään luoksemme ja napatessaan Moonaa rastoista.
"Saatana! Sulta ei kysytty haluutko sä lähteä vai et!" Tapio huusi. Moona kiljui ja kiroili rimpuillessaan Tapion otteessa. Anne näytti huolestuneelta ovensuulla. Mulkaisin häntä vihaisesti ja astuin Tapion lähelle.
"Päästä vittu irti Moonasta!" Ärisin ja tyrkkäsin häntä rintaan.Tapio tyrkkäsi vihaisesti Moonan lattialle.
"Pysy lattialla. Saatanan paska!" Tapio ärähti ja veti taskustaan aseen. Kaikki jähmettyivät paikalleen, paitsi Tapio.
"Mites nyt suu pannaan?" Hän virnisteli. Tuijotin itseeni suunnattua asetta, mutta vittuilin silti hänelle.
"No ei vittu mitenkää. Sä et ampus ketään. Joutusit vaan linnaa." Virnistin.
Moona tuijotti asetta kauhistuneena. Annen ensijärkytys hälveni ja hän sai suunsa vihdoin auki.
"Tapio mitä sinä..? Mistä sinä sait tuon aseen?!" Järkytys ja kauhu kuulsivat hänen äänestään.
"No pitäähän mulla olla joku millä puolustautua." Tapio sanoi virnuillessaan minulle. Hän nosti aseensa eteensä ja latasi sen. Virnistys leveni ja hänen hampaansa tulivat näkyviin. Moona jäykistyi lattialla ja tujotti minua silmiin. Vilkaisin häneen ja Tapioon. Tapio näytti siltä kuin olisi voittanut jotakin. Murahdin.
"Vittu! Mee muualle. Mä en oo antamassa Moonaa sulle! Vitun sekopää!" Vaihdoin asentoani, jotta voisin tehdä nopean väistöliikkeen tarvittaessa.
"Sä oot vaa vitun vanha linnakundi joka luulee pelottavansa mua aseen kanssa! Mä en pelkää sun asettas paska! Kuulitko?!" Huusin ja sylkäisin Tapion paidalle. Tapion naaman puna paheni entisestään ja näin kuinka sormi hakeutui tukevammin liipasimelle.
Kaikki tapahtui hetkessä. Tapio veti liipasimesta aseen osoittaessa suoraan minuun. Minä tuijotin epäuskoisena aseeseen. Anne henkäisi säikähtäneenä ovelta ja Moona syöksyi eteeni. Luoti osui Moonaa kylkeen ja hän lensi päälleni. Minä horjahdin selälleni suoraan kuusen päälle. Koriste pallot murkautuivat selkäni alle ja Tapio jähmettyi paikalleen. Anne lyhistyi lattialle poliisien ajaessa pihaan. Tapani heitti aseen olohuoneen ikkunan läpi penkkaan.
Lämmin veri valui päälleni Moonan haavasta. Hänen poskilleen oli valunut muutamia kyyneliä ja hänen huulensa lausuivat neljä sanaa ennen kuin häneltä meni taju. "Vitun hyvää joulua rakas."
_____________________________________________________
Synkkä 24.12. Mitäs piditte tälläsestä tarinasta? Ruusut ja risut otetaan vastaan kommenttien muodossa!
Ei kopioimista!
torstai 30. joulukuuta 2010
lauantai 25. joulukuuta 2010
Metsä - osa 8
Joel piteli minusta hellästi kiinni. Naamaani kuumotti yhä, mutten tiennyt punastelinko yhä vai tuntuiko se vain siltä. Painauduin Joelin syliin. Nenämme osuivat yhteen ja tuijotimme toisiamme silmiin. Joel siveli yhä poskeani. Sormet liikkuivat hellästi edestakaisin, mutta pysähtyivät leualleni. Hän otti varman, mutta hellän otteen ja kallisti kasvojani hieman, samalla vetäen naamaani lähemmäs omaansa. Juuri kun huulemme hipaisivat toisiaan huoneeni ikkuna kolahti tuulen voimasta kiinni. Hätkähdimme molemmat, mutta vain minä punastuin.
"Tuota..." Mutisin ujosti nojatessani Joelin olkapäähän. Joel nauroi hiljaa ja suukotti minua korvan juureen. Halasin Joelia hieman lujempaa ja hihitin hänen olkapäähänsä.
"Saanks mä nähä sun kasvos taas. Mä en nää niitä jos sä piilotat ne mun olkapäähän ja hiustes taakse.." Joel sanoi nostaessaan kasvoni melkein samalle tasolle omien kasvojensa kanssa. Hän hymyili leveästi ja sanoi hieman nauraen samalla:
"Jos suutelisin sua ennen ku meijät taas keskeytetään!" Hän painoi huulensa huulilleni varovasti. Kiedoin käteni Joelin ympärille. Minua hymyilytti ja nauratti. Suudelma oli hyvin suloinen ja hieman kömpelö. Joelkaan ei selvästikkään ollut ennen suudellut. Se ei häirinnnyt meitä kumpaakaan vaan hihitimme yhdessä. Joel nappasi minua vyötäröltä kiinni ja kieputti minua ympäri huonettani. Hihitin hurjasti hiusteni heiluessa ilmavirrassa samalla pitäen käteni Joelin kaulalla. Hän laski minut eteensä ja suuteli minua taas varovaisesti. Minä en ollut enää yhtä varovainen vaan vastasin hänen suudelmaansa innokkaasti. Joelin hymy nousi korviin ja kuulin kuinka hän nauroi meidän suudellessamme.
Tuijotimme toisiamme intensiivisesti silmiin, Joelin kädet minun lanteillani, minun käteni Joelin kaulalla. Olin onneni kukkuloilla ja hymyni oli hyvin herkässä. Sivelin varovasti sormellani Joelin otsassa olevaa kuivunutta haavaa. Haava oli vieläkin selvästi arka. Hymyilin hänelle hieman haikeammin, kun Joel irvisti veitikka maisesti minulle.
"Se paranee kyl ku sen antaa vaa olla." Joel kähisi ja suukotti minun käsiäni. Hymyilin hänelle ja vilkaisin haavaa.
"Juu, mut sun pitää kans puhistaa sitä." Vinkkasin silmääni ja hymyilin lisää.
Hätkähdimme kumpikin. Portaista kuului askelten ääniä! Äiti oli varmaan tulossa katsomaan miksi minä hihittelin niin paljon itsekseni. Katsoimme toisiamme hetken hätäisinä. Irrottauduimme toisistamme ja nyökkäsin vaatehuoneeseeni päin. Joel nyökkäsi ja livahti nopeasti vaatenaulakkoni alle piiloon. Minä pujotin ikkunan salvan kiinni ja nappasin kirjani nojatuolilta. Äidin askeleet pysähtyivät suljetun oveni taakse.
"Pihla, saanhan minä tulla sisälle?" Äiti kysyi hieman kuulostellen.
"Joo tuu vaan sisään. Mä vaan luen kirjaa." Huudahdin ja nojauduin parempaan asentoon nojatuoliini. Laskin katseeni kirjaan, jotta voisin nostaa sen luentavan näkäisesti ylös juuri kun äiti astui huoneeseen.
"Oliks sulla asiaakin, ku sä tulit tänne ylös asti?" Kysyin hieman liian kärkkäästi. Äiti nosti kulmakarvojaan.
"Minä vaan ajattelin tulla katsomaan, kun sinulla kuulosti olevan aika hauskaa. Tanssitko sinä? Kuulin kuinka lattia tömisi." Äiti kysyi ja hymyili hieman. Hänen katseensa kiersi huoneessani ja pysähtyi ikkunani kohdalla.
"Juu vähän innostuin ku tässä kirjassa oli hyvä kohta, ei sen ihmeempää." Käänsin katseeni ikkunaan katsoakseni mitä äiti tuijotti. Säpsähdin. Ikkuna verhoni olivat ikkunan välissä. Äiti meni avaamaan ikkunaa, jotta voisi oikoa verhot. Kiiruhdin äidin vieree auttamaan.
"Mä aukasin kans ikkunan et ilma vähän vaihtus.. Tais unohtua verhot väliin..." Naurahdin ja kiirehdin takaisin nojatuolilleni. Ennen kuin istahdin alas potkaisin vaatehuoneen oven kiinni. Ainakin lähes kiinni. Kuulin kuinka Joel vaihtoi varovasti asentoaan. Hermostukseni nousi pintaan.
"Äiti meinasit sä oikoa niitä mun verhoja siinä koko illan? Mä haluisin jatkaa lukemista." Nostin kirjan takaisin käsiini. Äiti jätti verhoni rauhaan ja lähti ovelle.
"Pihla enhän minä sinun iltaasi meinannut pilata, mutta ei sinun hermostua tarvitse heti kun tulen huoneeseesi." Äiti huokaisi ja hävisi portaikkoon.
Nousin laittamaan oveni kiinni ja livahdin vaattehuoneeseen. Joel hekotti hiljaa hihaansa. Yhdyin hänen nauruunsa ja autoin hänet seisomaan.
"Jos sä vaikka seuraavalla kerralla tulisit ihan etuovesta." Hihitin ja pyyhin onnen kyyneliä siläkulmistani. Joel painoi päänsä hiuksiini ja hengitti tuoksuani. Otimme käsistä kiinni ja menimme ikkunaan.
"Jos sä vaikka pääsisit tooosi hiljaa alas ni äiti varmaan ois vähemmän epäilevä" Hymyilin Joelille ja vinkkasin silmääni. Joel vinkkasi minulle takaisin ja naurahti.
"Enköhä mä onnistu siinä! Mut jos vaikka eka avattas toi ikkuna." Pujotin ikkunan salvan auki ja nykäisin ikkunan varovasti auki. Joel kiipesi ulkopuolelle ja nojasi sisäpuolelle.
"Tuus vähän lähemmäs ni mä voin antaa sulle suukon." Joel sanoi virnistäessään. Nojauduin lähemmäs Joelia ja suutelin häntä. Hymyilin hänelle takaisin ja seurasin Joelin kiivetessä hiljaa ja hitaasti alas päin. Vilkutin illan hämyyn Joelin kadotessa pusikkoon. Vedin ikkunan kiinni ja salpasin sen. Minua hymyilytti ja nauratti istuutuessani sängyn laidalle. Levitin käteni ja kävin makuulle sängylleni. Otin pehmeän vaalean tyynyni syliini ja halasin sitä. Näkisimpä Joelin mahdollisimman pian!
_____________________________________________________
Tataa! Tällänen "odotettu" jatko-osa :) Yks osa enää ois tarkotus kirjottaa! ;)
HUOM! Vastaa novelliin liittyvään uuteen kyselyyn!
"Tuota..." Mutisin ujosti nojatessani Joelin olkapäähän. Joel nauroi hiljaa ja suukotti minua korvan juureen. Halasin Joelia hieman lujempaa ja hihitin hänen olkapäähänsä.
"Saanks mä nähä sun kasvos taas. Mä en nää niitä jos sä piilotat ne mun olkapäähän ja hiustes taakse.." Joel sanoi nostaessaan kasvoni melkein samalle tasolle omien kasvojensa kanssa. Hän hymyili leveästi ja sanoi hieman nauraen samalla:
"Jos suutelisin sua ennen ku meijät taas keskeytetään!" Hän painoi huulensa huulilleni varovasti. Kiedoin käteni Joelin ympärille. Minua hymyilytti ja nauratti. Suudelma oli hyvin suloinen ja hieman kömpelö. Joelkaan ei selvästikkään ollut ennen suudellut. Se ei häirinnnyt meitä kumpaakaan vaan hihitimme yhdessä. Joel nappasi minua vyötäröltä kiinni ja kieputti minua ympäri huonettani. Hihitin hurjasti hiusteni heiluessa ilmavirrassa samalla pitäen käteni Joelin kaulalla. Hän laski minut eteensä ja suuteli minua taas varovaisesti. Minä en ollut enää yhtä varovainen vaan vastasin hänen suudelmaansa innokkaasti. Joelin hymy nousi korviin ja kuulin kuinka hän nauroi meidän suudellessamme.
Tuijotimme toisiamme intensiivisesti silmiin, Joelin kädet minun lanteillani, minun käteni Joelin kaulalla. Olin onneni kukkuloilla ja hymyni oli hyvin herkässä. Sivelin varovasti sormellani Joelin otsassa olevaa kuivunutta haavaa. Haava oli vieläkin selvästi arka. Hymyilin hänelle hieman haikeammin, kun Joel irvisti veitikka maisesti minulle.
"Se paranee kyl ku sen antaa vaa olla." Joel kähisi ja suukotti minun käsiäni. Hymyilin hänelle ja vilkaisin haavaa.
"Juu, mut sun pitää kans puhistaa sitä." Vinkkasin silmääni ja hymyilin lisää.
Hätkähdimme kumpikin. Portaista kuului askelten ääniä! Äiti oli varmaan tulossa katsomaan miksi minä hihittelin niin paljon itsekseni. Katsoimme toisiamme hetken hätäisinä. Irrottauduimme toisistamme ja nyökkäsin vaatehuoneeseeni päin. Joel nyökkäsi ja livahti nopeasti vaatenaulakkoni alle piiloon. Minä pujotin ikkunan salvan kiinni ja nappasin kirjani nojatuolilta. Äidin askeleet pysähtyivät suljetun oveni taakse.
"Pihla, saanhan minä tulla sisälle?" Äiti kysyi hieman kuulostellen.
"Joo tuu vaan sisään. Mä vaan luen kirjaa." Huudahdin ja nojauduin parempaan asentoon nojatuoliini. Laskin katseeni kirjaan, jotta voisin nostaa sen luentavan näkäisesti ylös juuri kun äiti astui huoneeseen.
"Oliks sulla asiaakin, ku sä tulit tänne ylös asti?" Kysyin hieman liian kärkkäästi. Äiti nosti kulmakarvojaan.
"Minä vaan ajattelin tulla katsomaan, kun sinulla kuulosti olevan aika hauskaa. Tanssitko sinä? Kuulin kuinka lattia tömisi." Äiti kysyi ja hymyili hieman. Hänen katseensa kiersi huoneessani ja pysähtyi ikkunani kohdalla.
"Juu vähän innostuin ku tässä kirjassa oli hyvä kohta, ei sen ihmeempää." Käänsin katseeni ikkunaan katsoakseni mitä äiti tuijotti. Säpsähdin. Ikkuna verhoni olivat ikkunan välissä. Äiti meni avaamaan ikkunaa, jotta voisi oikoa verhot. Kiiruhdin äidin vieree auttamaan.
"Mä aukasin kans ikkunan et ilma vähän vaihtus.. Tais unohtua verhot väliin..." Naurahdin ja kiirehdin takaisin nojatuolilleni. Ennen kuin istahdin alas potkaisin vaatehuoneen oven kiinni. Ainakin lähes kiinni. Kuulin kuinka Joel vaihtoi varovasti asentoaan. Hermostukseni nousi pintaan.
"Äiti meinasit sä oikoa niitä mun verhoja siinä koko illan? Mä haluisin jatkaa lukemista." Nostin kirjan takaisin käsiini. Äiti jätti verhoni rauhaan ja lähti ovelle.
"Pihla enhän minä sinun iltaasi meinannut pilata, mutta ei sinun hermostua tarvitse heti kun tulen huoneeseesi." Äiti huokaisi ja hävisi portaikkoon.
Nousin laittamaan oveni kiinni ja livahdin vaattehuoneeseen. Joel hekotti hiljaa hihaansa. Yhdyin hänen nauruunsa ja autoin hänet seisomaan.
"Jos sä vaikka seuraavalla kerralla tulisit ihan etuovesta." Hihitin ja pyyhin onnen kyyneliä siläkulmistani. Joel painoi päänsä hiuksiini ja hengitti tuoksuani. Otimme käsistä kiinni ja menimme ikkunaan.
"Jos sä vaikka pääsisit tooosi hiljaa alas ni äiti varmaan ois vähemmän epäilevä" Hymyilin Joelille ja vinkkasin silmääni. Joel vinkkasi minulle takaisin ja naurahti.
"Enköhä mä onnistu siinä! Mut jos vaikka eka avattas toi ikkuna." Pujotin ikkunan salvan auki ja nykäisin ikkunan varovasti auki. Joel kiipesi ulkopuolelle ja nojasi sisäpuolelle.
"Tuus vähän lähemmäs ni mä voin antaa sulle suukon." Joel sanoi virnistäessään. Nojauduin lähemmäs Joelia ja suutelin häntä. Hymyilin hänelle takaisin ja seurasin Joelin kiivetessä hiljaa ja hitaasti alas päin. Vilkutin illan hämyyn Joelin kadotessa pusikkoon. Vedin ikkunan kiinni ja salpasin sen. Minua hymyilytti ja nauratti istuutuessani sängyn laidalle. Levitin käteni ja kävin makuulle sängylleni. Otin pehmeän vaalean tyynyni syliini ja halasin sitä. Näkisimpä Joelin mahdollisimman pian!
_____________________________________________________
Tataa! Tällänen "odotettu" jatko-osa :) Yks osa enää ois tarkotus kirjottaa! ;)
HUOM! Vastaa novelliin liittyvään uuteen kyselyyn!
tiistai 21. joulukuuta 2010
Metsä - osa 7
Annoin kyynelten valua poskilleni nojatessani työpöytääni. Joelin kolina kuului heikosti hänen yhä laskeutuessa alaspäin. Tai niin olin luullut. Joelin pörröinen pää kurkisti ikkunasta. Säikähdin ja käänsin pääni pois hänestä.
"Pihla!" Joel huudahti ja kiipesi takaisin sisälle. Pyöritin päätäni vimmatusti. Joelin ei pitänyt nähdä minua tälläisenä! Ei, ei, ei, ei! Tämä oli väärin, niin väärin. Vedin henkeä rauhoittuakseni. Nikottelin ja pyyhin kyyneliä hihaani.
"Ei, ei mulla mitää..." Mumisin hihaani. Hiukseni olivat naamani peitteenä, mutta Joel pyyhkäisi ne varovaisesti pois.
"Mikä sulle tuli? Teinks mä jotain?" Pyöritin päätäni, kyynelten valuessa taas poskilleni.
"En mä mee. Rauhotu nyt. Pihla." Joel sanoi varovaisesti minun yhä nikotellessa ja itkiessä. Mitä tässä nyt oikein oli tapahtumassa? Minä nikottelin ja itkin pojan nähden, äitikin oli alakerrassa meidän ollessa minun huoneessani. Salaa. Joel katsoi minua huolestuneena. Hieman empien hän nousi ylös ja nosti minut mukanaan. Jalkani kuitenkin pettivät altani ja Joelin oli kaapattava minut syliinsä. Punastuin huomatessani kuinka lähellä olin häntä. Hän tuoksui niin hyvälle. Hengitin hänen paitansa tuoksua ja nikottelu laantui.
"Nonii, nonii. Ei sul oo mikää hätä." Joel sanoi istuessaan nojatuolille, minä yhä hänen sylissään. Onneksi olen siro ajattelin ja annoin Joelin silittää hiuksiani. Minua ujostutti olla hänen sylissään ja käänsinkin katseeni hänestä huoneeseen samalla kun pyyhin viimoisia kyyneliä poskiltani.
"Joel..?" kysyin varovaisesti kuiskaten. Ääneni oli itkusta käheä.
"Hmmm..?" Joel mutisi.
"Miks sä... no... tulit viel takasi?" Kysyin hiljaa.
"Ömmh... No... Mä kuulin ku sä tömähit siihe lattialle. Ja... Sä et tullukkaa ikkunaa.. Mä vaa aattelin et... No siis..." Joel mutisi hieman vaivautuneena.
"Aij." Mutisin takaisin. Nousin hänen sylistään ja käänsin selkäni hänelle. Minun täytyi näyttää hirveältä. Silmäni olivat varmasti aivan punaiset itkemisestä.
"Pihla.. onks sun pakko piilottaa sun kasvot multa?" Joelin äänessä oli tuskaa. Käännyin nopealla liikkeellä.
"Ei tietenkää, mut...!" Sanoi katsoen suoraan hänen silmiinsä. Se oli kuitenkin virhe ja punastuin aivan hiusrajaa myöten. Käänsin katseeni ja peitin naamaani kädellä. Joel oli kuitenkin nopeasti ylhäällä ja hänellä oli hellä ote kädestäni.
"Ei sun tartte piilotella. Ei se haittaa mua jos sä..." Joel sanoi keskeyttäessäni.
"...Mut mua haittaa... Ku.." vänkäsin vastaan.
Joel hengähti. Tuijottaessani yhä lattiaan, Joel tarttui toisesta kädestäni yhä pitäen toista kädessään. Hänen kätensä olivat hyvin lämpöiset, hieman karheat, mutta mukavan tuntuiset. En halunnut hänen irrottavan. Joel päästi kuitenkin toisen käteni vapaaksi, pettymys kulki läpi ruumiini, ja otti minua lanteilta kiinni. Käänsin päätäni ja tuijotin häntä. Smaragdin vihreissä silmissä ei ollut enää pelkoa tai vaivautuneisuutta. Ne katsoivat suoraan sisälleni, lävitseni. Ihoni nousi kananlihalle. Joel päästi toisen käteni irti ja laittoi karanneet hiukset korvani taakse. Karheat, mutta pehmeät sormet sivelivät ohimoani ja poskipäitäni. Jokainen kosketus sai sähköisen tunteen kulkemaan ihollani. Tujotimme toisiamme silmiin.
"Sä oot aina mun silmissä kaunis" Joel kuiskasi korvaani. Kylmät väreet kulkivat niskastani selkää pitkin alas. Tunsin kuinka Joelin hengitys siveli kaulaani jokaisella hengenvedolla. Kuinka tähän oli päädytty?
_________________________________________________
Aaaww :) Mä tykkään näist mun hahmoista
"Pihla!" Joel huudahti ja kiipesi takaisin sisälle. Pyöritin päätäni vimmatusti. Joelin ei pitänyt nähdä minua tälläisenä! Ei, ei, ei, ei! Tämä oli väärin, niin väärin. Vedin henkeä rauhoittuakseni. Nikottelin ja pyyhin kyyneliä hihaani.
"Ei, ei mulla mitää..." Mumisin hihaani. Hiukseni olivat naamani peitteenä, mutta Joel pyyhkäisi ne varovaisesti pois.
"Mikä sulle tuli? Teinks mä jotain?" Pyöritin päätäni, kyynelten valuessa taas poskilleni.
"En mä mee. Rauhotu nyt. Pihla." Joel sanoi varovaisesti minun yhä nikotellessa ja itkiessä. Mitä tässä nyt oikein oli tapahtumassa? Minä nikottelin ja itkin pojan nähden, äitikin oli alakerrassa meidän ollessa minun huoneessani. Salaa. Joel katsoi minua huolestuneena. Hieman empien hän nousi ylös ja nosti minut mukanaan. Jalkani kuitenkin pettivät altani ja Joelin oli kaapattava minut syliinsä. Punastuin huomatessani kuinka lähellä olin häntä. Hän tuoksui niin hyvälle. Hengitin hänen paitansa tuoksua ja nikottelu laantui.
"Nonii, nonii. Ei sul oo mikää hätä." Joel sanoi istuessaan nojatuolille, minä yhä hänen sylissään. Onneksi olen siro ajattelin ja annoin Joelin silittää hiuksiani. Minua ujostutti olla hänen sylissään ja käänsinkin katseeni hänestä huoneeseen samalla kun pyyhin viimoisia kyyneliä poskiltani.
"Joel..?" kysyin varovaisesti kuiskaten. Ääneni oli itkusta käheä.
"Hmmm..?" Joel mutisi.
"Miks sä... no... tulit viel takasi?" Kysyin hiljaa.
"Ömmh... No... Mä kuulin ku sä tömähit siihe lattialle. Ja... Sä et tullukkaa ikkunaa.. Mä vaa aattelin et... No siis..." Joel mutisi hieman vaivautuneena.
"Aij." Mutisin takaisin. Nousin hänen sylistään ja käänsin selkäni hänelle. Minun täytyi näyttää hirveältä. Silmäni olivat varmasti aivan punaiset itkemisestä.
"Pihla.. onks sun pakko piilottaa sun kasvot multa?" Joelin äänessä oli tuskaa. Käännyin nopealla liikkeellä.
"Ei tietenkää, mut...!" Sanoi katsoen suoraan hänen silmiinsä. Se oli kuitenkin virhe ja punastuin aivan hiusrajaa myöten. Käänsin katseeni ja peitin naamaani kädellä. Joel oli kuitenkin nopeasti ylhäällä ja hänellä oli hellä ote kädestäni.
"Ei sun tartte piilotella. Ei se haittaa mua jos sä..." Joel sanoi keskeyttäessäni.
"...Mut mua haittaa... Ku.." vänkäsin vastaan.
Joel hengähti. Tuijottaessani yhä lattiaan, Joel tarttui toisesta kädestäni yhä pitäen toista kädessään. Hänen kätensä olivat hyvin lämpöiset, hieman karheat, mutta mukavan tuntuiset. En halunnut hänen irrottavan. Joel päästi kuitenkin toisen käteni vapaaksi, pettymys kulki läpi ruumiini, ja otti minua lanteilta kiinni. Käänsin päätäni ja tuijotin häntä. Smaragdin vihreissä silmissä ei ollut enää pelkoa tai vaivautuneisuutta. Ne katsoivat suoraan sisälleni, lävitseni. Ihoni nousi kananlihalle. Joel päästi toisen käteni irti ja laittoi karanneet hiukset korvani taakse. Karheat, mutta pehmeät sormet sivelivät ohimoani ja poskipäitäni. Jokainen kosketus sai sähköisen tunteen kulkemaan ihollani. Tujotimme toisiamme silmiin.
"Sä oot aina mun silmissä kaunis" Joel kuiskasi korvaani. Kylmät väreet kulkivat niskastani selkää pitkin alas. Tunsin kuinka Joelin hengitys siveli kaulaani jokaisella hengenvedolla. Kuinka tähän oli päädytty?
_________________________________________________
Aaaww :) Mä tykkään näist mun hahmoista
lauantai 18. joulukuuta 2010
Metsä - osa 6
Peräännyin ikkunalta, jotta Joel pääsi kiipeämään sisälle. Hänen katseensa oli lattiassa ja ruskeat takkuiset hiukset peittivät hänen kasvonsa. Hän oli vaihtanut vaatteita eilisestä. Nyt hänellä oli vaalea puuvillainen paita ja hieman kuluneet reisitaskuhousut. Kädet seläntakana, varpaat yhdessä tuijottelin ujosti lattiaa. Hiukseni valahtivat korvan takaa naamalleni kun kysyin:
"Joel... Miks sä... ikkunasta..?" Ääneni hiipui supinaksi.
Joel nosti kätensä ja pyyhkäisi hiukset naamaltaan. Hänen vasen poskensa oli punainen ja turvoksissa. Otsassa oli tuore haava, joka vuosi hiljalleen verta. Jähmetyin paikalleni kun Joel tuihotti minua pelokas ja tuskainen ilme naamallaan. Hänen silmänsä saivat minut henkäisemään.
"Joel mitä hemmettiä sulle on tapahtunut?!" Huudahdin lähestyessäni häntä. Joel laski kätensä ja käänsi päänsä pois, etten näkisi hänen naamaansa. Kaivelin hetken pöytäni laatikkoa kunnes löysin nenäliinan. Hieman empien astuin Joelin eteen ja nostin hänen kasvonsa niin, että pystyin painelemaan vuotavaa haavaa paperilla. Hän hätkähti paperin osuessa haavaan, mutta antoi minun jatkaa. Tuijotimme toisiamme painellessani haavaa.
"Mä haen desinfiointiainetta, muuten toi sun haava tulehtuu, oota tässä." Ojensin paperin Joelille.
"Mihin mä muka menisin..?" Joel kysyi hieman hymyillen.
Loikin portaat alas ja kiirehdin vessaan. Hyllyltä löysin itselleni pumpulia ja desinfiointiainetta. Kahmaisin ne nopeasti syliini kääntyessäni takaisin portaikkoon. Äiti kurkisti sohvalta minun suuntaani.
"Pihla mihin sinä tarvitset nuo? Eihän sinulla vain ole mitään haavaa?" Äiti kysyin hieman hämmentyneenä.
"Öööh.. Joo on mulla. Potkasin varpaan tuoliin." Sanoin ennen kuin loikin takaisin ylös. Äiti kääntyi takaisin television ääreen hieman päätään pudistellen.
Astuin huoneeseeni. Joel oli istuutunut nojatuolini eteen lattialle. Laskeuduin hänen viereensä lattialle ja otin pumpulin ja desinfiointi aineen käsiini. Joel käänsi katseensa minuun.
"Ei sun tartte musta huolehtia... Mä vaan en jaksanu jäädä tonne..." Joel sanoi heilauttaessaan kättään kohti ikkunaan. Painelin haavaa varovaisesti. Haava oli noin viisisenttiä pitkä, muttei kovin syvä. Aivan kuin Joelin kasvoja olisi huitaistu veitsellä. Katsoin huolestuneena Joelia.
"Mä en vaadi et sä kerrot mulle, mut kuka tekis sulle tällästä?"
"Mä tiedän et sä oot ihan sekasin. Me ollaan vasta tavattu ja mä tuun sun huoneesee ikkunasta pää auki. Mut en mä haluu et sä sekotut mun ongelmiin..." Joel sanoi ja huokaisi raskaasti katseen seilaillessa pitkin huonettani. Käänsin Joelin päätä samalla kun pidin sormillani hänen leuastaan hellästi kiinni.
"Sä et voi olettaa että mä annan tän kuitenkaa olla. Sulla on haava päässä! Ja kiipeet mun huoneesee. Mä säikähin ku sä heitit sen ekan kiven ikkunaa! Miten sä...!" Jähmetyin paikalleni. Joel oli yllättävän lähellä minua ja minä pidin yhä kiinni hänen leuastaan.
"Oot sä varma et sä haluut sotkee ittes tähän..? Vastahan me tavattii..." Joel mutisi yhä katsoessaan silmiini.
"Mä en tiiä mihin mä oon sekaantumassa, mut mä en anna sun vaan kadota, en ainakaa nyt." Sanoin hitaasti painottaen sanoja.
Joel vaihtoi asentoaan noustakseen seisomaan. Hyppäsin ylös hänen peräänsä.
"Joel meinaat sä jo lähteä!? Anna mä laitan ees tohon haavaan jonkun laastarin tai jotai...!" Sanoi mennessäni hänen peräänsä. Kompastuin lattialla lojuneeseen laukkuun ja törmäsin Joelin selkään. Joel käännähti ja otti minusta kiinni.
"Sulla ei taida olla hyvä tasapaino." Joel virnisti. Nyökkäsin varovaisesti. Hän piti minusta lujasti kiinni ja veti minut hetkeksi lähelleen sanoessaan:
"Musta on ihanaa ku sä oot tollanen, mut mä pärjään kyl. Mä käyn tässä viel." Annoin hiusten peittää naamani, kun jäin seisomaan ikkunani eteen, Joelin kiivetessä ikkunasta ulos. Romahdin lattialle ja annoin kyynelten valua poskiani pitkin. Miksi hän ei halunnut että tiesin hänen ongelmistaan? Miksi hän tuli silti luokseni? Ja miksi minä olin tajuamattani näin nopeasti rakastunut häneen?
____________________________________________________
Vihdoin sain aikaseks kirjottaa jatkoa! Toivottavasti ne jotka (ehkä) ootti et jatkan on nyt tyytyväisiä ainaki ihan hetken! :)
Seuraavan ois vuorossa joko yks tai kaks osaa. Niitä odotellessa: JOULU! Saatan isolla EHKÄLLÄ tehdä jouluaiheisen novellin :)
"Joel... Miks sä... ikkunasta..?" Ääneni hiipui supinaksi.
Joel nosti kätensä ja pyyhkäisi hiukset naamaltaan. Hänen vasen poskensa oli punainen ja turvoksissa. Otsassa oli tuore haava, joka vuosi hiljalleen verta. Jähmetyin paikalleni kun Joel tuihotti minua pelokas ja tuskainen ilme naamallaan. Hänen silmänsä saivat minut henkäisemään.
"Joel mitä hemmettiä sulle on tapahtunut?!" Huudahdin lähestyessäni häntä. Joel laski kätensä ja käänsi päänsä pois, etten näkisi hänen naamaansa. Kaivelin hetken pöytäni laatikkoa kunnes löysin nenäliinan. Hieman empien astuin Joelin eteen ja nostin hänen kasvonsa niin, että pystyin painelemaan vuotavaa haavaa paperilla. Hän hätkähti paperin osuessa haavaan, mutta antoi minun jatkaa. Tuijotimme toisiamme painellessani haavaa.
"Mä haen desinfiointiainetta, muuten toi sun haava tulehtuu, oota tässä." Ojensin paperin Joelille.
"Mihin mä muka menisin..?" Joel kysyi hieman hymyillen.
Loikin portaat alas ja kiirehdin vessaan. Hyllyltä löysin itselleni pumpulia ja desinfiointiainetta. Kahmaisin ne nopeasti syliini kääntyessäni takaisin portaikkoon. Äiti kurkisti sohvalta minun suuntaani.
"Pihla mihin sinä tarvitset nuo? Eihän sinulla vain ole mitään haavaa?" Äiti kysyin hieman hämmentyneenä.
"Öööh.. Joo on mulla. Potkasin varpaan tuoliin." Sanoin ennen kuin loikin takaisin ylös. Äiti kääntyi takaisin television ääreen hieman päätään pudistellen.
Astuin huoneeseeni. Joel oli istuutunut nojatuolini eteen lattialle. Laskeuduin hänen viereensä lattialle ja otin pumpulin ja desinfiointi aineen käsiini. Joel käänsi katseensa minuun.
"Ei sun tartte musta huolehtia... Mä vaan en jaksanu jäädä tonne..." Joel sanoi heilauttaessaan kättään kohti ikkunaan. Painelin haavaa varovaisesti. Haava oli noin viisisenttiä pitkä, muttei kovin syvä. Aivan kuin Joelin kasvoja olisi huitaistu veitsellä. Katsoin huolestuneena Joelia.
"Mä en vaadi et sä kerrot mulle, mut kuka tekis sulle tällästä?"
"Mä tiedän et sä oot ihan sekasin. Me ollaan vasta tavattu ja mä tuun sun huoneesee ikkunasta pää auki. Mut en mä haluu et sä sekotut mun ongelmiin..." Joel sanoi ja huokaisi raskaasti katseen seilaillessa pitkin huonettani. Käänsin Joelin päätä samalla kun pidin sormillani hänen leuastaan hellästi kiinni.
"Sä et voi olettaa että mä annan tän kuitenkaa olla. Sulla on haava päässä! Ja kiipeet mun huoneesee. Mä säikähin ku sä heitit sen ekan kiven ikkunaa! Miten sä...!" Jähmetyin paikalleni. Joel oli yllättävän lähellä minua ja minä pidin yhä kiinni hänen leuastaan.
"Oot sä varma et sä haluut sotkee ittes tähän..? Vastahan me tavattii..." Joel mutisi yhä katsoessaan silmiini.
"Mä en tiiä mihin mä oon sekaantumassa, mut mä en anna sun vaan kadota, en ainakaa nyt." Sanoin hitaasti painottaen sanoja.
Joel vaihtoi asentoaan noustakseen seisomaan. Hyppäsin ylös hänen peräänsä.
"Joel meinaat sä jo lähteä!? Anna mä laitan ees tohon haavaan jonkun laastarin tai jotai...!" Sanoi mennessäni hänen peräänsä. Kompastuin lattialla lojuneeseen laukkuun ja törmäsin Joelin selkään. Joel käännähti ja otti minusta kiinni.
"Sulla ei taida olla hyvä tasapaino." Joel virnisti. Nyökkäsin varovaisesti. Hän piti minusta lujasti kiinni ja veti minut hetkeksi lähelleen sanoessaan:
"Musta on ihanaa ku sä oot tollanen, mut mä pärjään kyl. Mä käyn tässä viel." Annoin hiusten peittää naamani, kun jäin seisomaan ikkunani eteen, Joelin kiivetessä ikkunasta ulos. Romahdin lattialle ja annoin kyynelten valua poskiani pitkin. Miksi hän ei halunnut että tiesin hänen ongelmistaan? Miksi hän tuli silti luokseni? Ja miksi minä olin tajuamattani näin nopeasti rakastunut häneen?
____________________________________________________
Vihdoin sain aikaseks kirjottaa jatkoa! Toivottavasti ne jotka (ehkä) ootti et jatkan on nyt tyytyväisiä ainaki ihan hetken! :)
Seuraavan ois vuorossa joko yks tai kaks osaa. Niitä odotellessa: JOULU! Saatan isolla EHKÄLLÄ tehdä jouluaiheisen novellin :)
maanantai 6. joulukuuta 2010
Metsä - osa 5
Aamulla herätessäni päässäni pyöri illan tapahtumat. Täysin tuntematon poika oli ilmestynyt pihamme takana olevaan metsään. Olin saanut hänestä kuvan ja vain muutama tuntia myöhemmin törmäsin häneen, Joeliin. Menin vessaan huuhtomaan kasvojani. Katsoin itseäni peilistä. Minulla on ruskeat silmät, sopusuhtainen nenä, pisamia ja punainen tukka. Pienenä äiti oli aina letittänyt tukkani kahdelle letille ja kutsunut minua Pepiksi. Nykyään annoin luonnonkiharoiden hiusteni olla auki. Hiukseni ylsivät olkapäille, mutta vain jos ne olivat suorina. Äitini oli rukseatukkainen. Isäni oli varmaankin ollut punatukkainen, mutta en ollut koskaan tavannut häntä. Äiti ja isäni olivat eronneet ennen syntymääni ja äiti oli halunnut että emme tapaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan.
Laskeuduin portaita pitkin alakertaan. Nappasin pöydältä pullan ja menin takapihan portaille istumaan. Mutustelin pullaa ja tuijottelin metsään. Joel ei ollut missään vaiheessa kertonu missä hän asui, tosin ei kukaan muukaan poika sitä ensimmäisenä kertoisi tytölle, jonka on juuri tavannut. Toisaalta Joel tiesi missä minä asuin. Havahduin ajatukseeni. Miksi Joel tiesi missä asuin? Siksi, että hän oli nähnyt minut aamulla? Miten hän oli sitten eksynyt tuijottamaan minua pusikosta? Ja miten hän oli kadonnut niin nopeasti? Kymmeniä kysymyksiä, muttei vastauksia.
Viileä tuuli heilutteli hiuksia ja pikkulinnut lauloivat surullisesti kesän lämmön perään. Lehdet rapisivat pensaan luona ja käänsin katseeni toiveikkaana ääntä kohti. Joel, aivoni huusivat. Pensaasta ei kuitenkaan ilmestynyt Joelia vaan Rouva Heinon hieman pyöreä kissa Muru. Se huomasi minut ja löntysti tervehtimään minua. Silitin sitä hieman hajamielisesti sen puskiessa minua jalkoihin. Jäin ihmettelemään tunnetta, jonka rapina oli synnyttänyt. Miksi minä halusin nähdä Joelin? Joelin, jota en tuntenut, mutta joka ilmeisesti piti minusta. Olihan hän halannut minua.
Illalla istuin nojatuolissa, omassa huoneessani. Luin kirjastosta lainaamaani kirjaa ja nakersin leipäpalasta. Hätkähdin kun kuulin kolahduksen. Katselin ympäri huonetta ja laskin kirjan nojatuolille. Naps! Kivi kolahti huoneeni ikkunaan. Jähmetyin paikalleni, mutta kerättyäni rohkeuteni astelin ikkunan luokse ja avasin salvan. Kurkistin illan hämyyn.
"Hei..." Kuului suloinen, mutta käheä ääni pimeästä. Sydämmeni alkoi läpättää rinnassani.
"Joel..? Mitä sä siel pimeessä?" kysyin kuunnellessani ähinää ja rapinaa. Mitä Joel oikein teki? Työnsin pääni kunnolla ikkunasta ulos ja huomasin Joelin kiipeävän seinässämme olevia pieniä tikaspuita pitkin ylös kohti huoneeni ikkunaa. Mitä hän oikein aikoi?
______________________________________________
Ahh.. Sain lisää kirjotettua. Hitaasti etenee mut varmasti!
Ei kopiointi, mutta kommentteja :D
Laskeuduin portaita pitkin alakertaan. Nappasin pöydältä pullan ja menin takapihan portaille istumaan. Mutustelin pullaa ja tuijottelin metsään. Joel ei ollut missään vaiheessa kertonu missä hän asui, tosin ei kukaan muukaan poika sitä ensimmäisenä kertoisi tytölle, jonka on juuri tavannut. Toisaalta Joel tiesi missä minä asuin. Havahduin ajatukseeni. Miksi Joel tiesi missä asuin? Siksi, että hän oli nähnyt minut aamulla? Miten hän oli sitten eksynyt tuijottamaan minua pusikosta? Ja miten hän oli kadonnut niin nopeasti? Kymmeniä kysymyksiä, muttei vastauksia.
Viileä tuuli heilutteli hiuksia ja pikkulinnut lauloivat surullisesti kesän lämmön perään. Lehdet rapisivat pensaan luona ja käänsin katseeni toiveikkaana ääntä kohti. Joel, aivoni huusivat. Pensaasta ei kuitenkaan ilmestynyt Joelia vaan Rouva Heinon hieman pyöreä kissa Muru. Se huomasi minut ja löntysti tervehtimään minua. Silitin sitä hieman hajamielisesti sen puskiessa minua jalkoihin. Jäin ihmettelemään tunnetta, jonka rapina oli synnyttänyt. Miksi minä halusin nähdä Joelin? Joelin, jota en tuntenut, mutta joka ilmeisesti piti minusta. Olihan hän halannut minua.
Illalla istuin nojatuolissa, omassa huoneessani. Luin kirjastosta lainaamaani kirjaa ja nakersin leipäpalasta. Hätkähdin kun kuulin kolahduksen. Katselin ympäri huonetta ja laskin kirjan nojatuolille. Naps! Kivi kolahti huoneeni ikkunaan. Jähmetyin paikalleni, mutta kerättyäni rohkeuteni astelin ikkunan luokse ja avasin salvan. Kurkistin illan hämyyn.
"Hei..." Kuului suloinen, mutta käheä ääni pimeästä. Sydämmeni alkoi läpättää rinnassani.
"Joel..? Mitä sä siel pimeessä?" kysyin kuunnellessani ähinää ja rapinaa. Mitä Joel oikein teki? Työnsin pääni kunnolla ikkunasta ulos ja huomasin Joelin kiipeävän seinässämme olevia pieniä tikaspuita pitkin ylös kohti huoneeni ikkunaa. Mitä hän oikein aikoi?
______________________________________________
Ahh.. Sain lisää kirjotettua. Hitaasti etenee mut varmasti!
Ei kopiointi, mutta kommentteja :D
Metsä - osa 4
"Mitä, mmmitä?! Kuka sinä olet?!" Sopersin astuessani askeleen kauemmas pojasta, joka näytti lähes yhtä säikähtäneeltä. Jäin huojumaan paikalleni, sillä silmissäni heitti yhä. Maa alkoi yllättäen tulla lähemmäs minua, mutta ennen kuin osuin siihen, poika kaappasi minut syliinsä.
"Varovasti." hän sanoi pidellessään minua sylissään ja tuijottaessaan smaragdin vihrein silmin minuun. Hänen äänensä oli hyvin suloinen, joskin hieman käheä. Hämmentyneenä annoin hänen pitää minua sylissään ja tuijotinkin hänen silmiinsä.
"Pystytkö istumaan?" Poika kysyi laskiessaan minut lähimmän kannon päälle varovaisin liikkein. Nyökkäsin irrottamatta katsettani hänen kasvoistaan. Hänen kasvonsa olivat hyvin sirot pojalle. Ihailin hänen suoraa nenäänsä, suloisia huuliaan ja tummia silmäripsiään.
Hätkähdin tajutessani pojan kääntäneen päänsä vaivautuneesti pois päin, vaikka hän vilkuilikin minua hieman ujosti. Laskin katseeni maahan ja tajusin, että minun pitäisi olla hakemassa kaivosta vettä. Nousin hitaasti ylös, jottei minua alkaisi taas huimata. Pojan katse seurasi liikkeitäni, kun poimin ämpärin maasta ja suuntasin varoen kaivolle päin. Askeleeni näyttivät varmaankin huterilta, sillä poika tuli ja kaappasi käsivarrestani kiinni. Käännyin katsomaan poikaa yhä hitaasti kävellessäni.
"Et vieläkään ole kertonut minulle kuka olet. Voisitko ker..." Sanoin pojan keskeyttäessä minut.
"Öhmm... Oon Joel." Hän mutisi hieman vaivautuneesti. Horjahdin taas ja huomasin Joelin katsovan minuun huolestuneesti.
"Onks sul kaikki hyvin, ku sä tollee...?" Joel pysäytti minut ja katsoi minuun pidellessään minua edessään.
"Juu, on. Pitäs vaan syödä jotain..." mutisin hieman hämilläni, sillä Joelin kasvot olivat yllättävän lähellä omiani. Joel nosti kätensä lähelle kasvojani, mutta antoi sen pudota, kuin olisi empinyt.
"Lupasin viedä rouva Heinolle vettä." Sanoin ja heilautin kädessäni olevaa ämpäriä. Joel vilkaisi sitä nopeasti ja otti sen kädestäni.
"Et sä mitään vettä jaksa tossa kunnossa kantaa. Anna mä vien sen veden. Sun pitäs mennä nyt kotiin ja syödä vähän." Joelin silmistä paistoi huoli. Nostin voimatonta kättäni ottaakseni ämpärin takaisin, mutta luovutin. Käteni oli liian lyhyt Joelin käteen verrattuna. Käännyimme takaisin päin.
Ylitimme puron, kävelimme mutkan ohi ja saavuimme rouva Heinon pihaan auringon laskiessa horisontin taa. Joel ohjasi minut omalle pihalleni ja pysähtyi sitten ämpäri yhä kourassaan.
"Sä varmaan jaksat sisälle asti?" Joel sanoi vilkuillessaan olohuoneen ikkunaan.
"Joo, kyl mä luulen." Sanoin kääntyessäni takapihan portaita kohti. Yhden askeleen otettuani kuitenkin pysähdyin ja käännyin katsomaan Joelia, joka seurasi minua aidan vierestä.
"Näänks mä sua vielä? Ja mitä sä ees teet tuolla metsässä?" Kysyin Joelin hieman empiessä. Joel kääntyi kuin lähteäkseen, mutta päätti kuitenkin olla lähtemättä. Hän tiputti ämpärin maahan ja otti neljä harppausta minua kohti, kahmaisten minut syliinsä.
"Mi-mi-mitä sä nyt o-oikein..?" mutisin hänen olkapäähänsä ihmeissäni. Ajatukseni juoksivat kuitenkin aivan erirataa sanojeni kanssa. Joel tuoksui aivan havunneulasilta, sammalelta, kanervilta ja ruoholta. Tunsin hänen lämpönsä itseäni vasten ja suljin silmäni. Joel hellitti otettaa, muttei päästäny minusta irti. Nostin katseeni ja huomasin hänen silmiennsä katsovan surumielisesti omiini ruskeiden kulmakarvojen alta.
"Mä... Mä tuun kattomaa sua." Joel sanoi varovaisesti, painoi päänsä hiuksiini, tunsin kuinka hän veti ilmaa keuhkoihinsa, ja harppoi aidalle. Hän nappasi ämpärin maasta ja katosi rouva Heinon puutarhaan. Jäin hämmentyneenä seisomaan keskelle takapihaamme. Miten tässä näin oli käynyt?
_____________________________________________________
Juu eli tällänen jatko :D
Kommentteja ja juu ei sitten kopioida, kun on tämä ihan omaa tuotostani, eli kiitos, että annat tän olla ihan omassa rauhassaan ja sillee.. xD Ja kyllä kello on melkein kaks yöllä, ku kirjotan tätä *haha* =__=
"Varovasti." hän sanoi pidellessään minua sylissään ja tuijottaessaan smaragdin vihrein silmin minuun. Hänen äänensä oli hyvin suloinen, joskin hieman käheä. Hämmentyneenä annoin hänen pitää minua sylissään ja tuijotinkin hänen silmiinsä.
"Pystytkö istumaan?" Poika kysyi laskiessaan minut lähimmän kannon päälle varovaisin liikkein. Nyökkäsin irrottamatta katsettani hänen kasvoistaan. Hänen kasvonsa olivat hyvin sirot pojalle. Ihailin hänen suoraa nenäänsä, suloisia huuliaan ja tummia silmäripsiään.
Hätkähdin tajutessani pojan kääntäneen päänsä vaivautuneesti pois päin, vaikka hän vilkuilikin minua hieman ujosti. Laskin katseeni maahan ja tajusin, että minun pitäisi olla hakemassa kaivosta vettä. Nousin hitaasti ylös, jottei minua alkaisi taas huimata. Pojan katse seurasi liikkeitäni, kun poimin ämpärin maasta ja suuntasin varoen kaivolle päin. Askeleeni näyttivät varmaankin huterilta, sillä poika tuli ja kaappasi käsivarrestani kiinni. Käännyin katsomaan poikaa yhä hitaasti kävellessäni.
"Et vieläkään ole kertonut minulle kuka olet. Voisitko ker..." Sanoin pojan keskeyttäessä minut.
"Öhmm... Oon Joel." Hän mutisi hieman vaivautuneesti. Horjahdin taas ja huomasin Joelin katsovan minuun huolestuneesti.
"Onks sul kaikki hyvin, ku sä tollee...?" Joel pysäytti minut ja katsoi minuun pidellessään minua edessään.
"Juu, on. Pitäs vaan syödä jotain..." mutisin hieman hämilläni, sillä Joelin kasvot olivat yllättävän lähellä omiani. Joel nosti kätensä lähelle kasvojani, mutta antoi sen pudota, kuin olisi empinyt.
"Lupasin viedä rouva Heinolle vettä." Sanoin ja heilautin kädessäni olevaa ämpäriä. Joel vilkaisi sitä nopeasti ja otti sen kädestäni.
"Et sä mitään vettä jaksa tossa kunnossa kantaa. Anna mä vien sen veden. Sun pitäs mennä nyt kotiin ja syödä vähän." Joelin silmistä paistoi huoli. Nostin voimatonta kättäni ottaakseni ämpärin takaisin, mutta luovutin. Käteni oli liian lyhyt Joelin käteen verrattuna. Käännyimme takaisin päin.
Ylitimme puron, kävelimme mutkan ohi ja saavuimme rouva Heinon pihaan auringon laskiessa horisontin taa. Joel ohjasi minut omalle pihalleni ja pysähtyi sitten ämpäri yhä kourassaan.
"Sä varmaan jaksat sisälle asti?" Joel sanoi vilkuillessaan olohuoneen ikkunaan.
"Joo, kyl mä luulen." Sanoin kääntyessäni takapihan portaita kohti. Yhden askeleen otettuani kuitenkin pysähdyin ja käännyin katsomaan Joelia, joka seurasi minua aidan vierestä.
"Näänks mä sua vielä? Ja mitä sä ees teet tuolla metsässä?" Kysyin Joelin hieman empiessä. Joel kääntyi kuin lähteäkseen, mutta päätti kuitenkin olla lähtemättä. Hän tiputti ämpärin maahan ja otti neljä harppausta minua kohti, kahmaisten minut syliinsä.
"Mi-mi-mitä sä nyt o-oikein..?" mutisin hänen olkapäähänsä ihmeissäni. Ajatukseni juoksivat kuitenkin aivan erirataa sanojeni kanssa. Joel tuoksui aivan havunneulasilta, sammalelta, kanervilta ja ruoholta. Tunsin hänen lämpönsä itseäni vasten ja suljin silmäni. Joel hellitti otettaa, muttei päästäny minusta irti. Nostin katseeni ja huomasin hänen silmiennsä katsovan surumielisesti omiini ruskeiden kulmakarvojen alta.
"Mä... Mä tuun kattomaa sua." Joel sanoi varovaisesti, painoi päänsä hiuksiini, tunsin kuinka hän veti ilmaa keuhkoihinsa, ja harppoi aidalle. Hän nappasi ämpärin maasta ja katosi rouva Heinon puutarhaan. Jäin hämmentyneenä seisomaan keskelle takapihaamme. Miten tässä näin oli käynyt?
_____________________________________________________
Juu eli tällänen jatko :D
Kommentteja ja juu ei sitten kopioida, kun on tämä ihan omaa tuotostani, eli kiitos, että annat tän olla ihan omassa rauhassaan ja sillee.. xD Ja kyllä kello on melkein kaks yöllä, ku kirjotan tätä *haha* =__=
perjantai 3. joulukuuta 2010
Metsä - osa 3
Laskeuduin lattialle istumaan nojatessani hermostuneena seinään. Kamerani kolahti lattialle käsistäni ja painoin silmäni kiinni. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Päässäni pyöri monia asioita samaan aikaan. Poika resuisissa ja likasissa vaatteissa ja hetki juuri ennen kuin hätkähdin ottamaan kuvan pojasta refleksinomaisesti.
Istuin lattialla tunnin ennen kuin älysin nousta ylös ja mennä suihkuun. Suihkussa kuuman veden valuessa selkääni pitkin meinasin kaatua. En ollut syönyt vähään aikaan ja se alkoi tuntua. Huterin jaloin laahustin kylpytakkiin kääriytyneenä alakertaan. Äiti oli saanut pullansa paistettua. Pöydälle oli aseteltu monia peltejä pullaa, mutta työtasolla oli pahvilautasen päälle laitettu valmiita pullia tarjolle. Käsi ojossa lähestyin lautasta, kun äitini tuli ja läpsäytti käteni pois.
"Pihla, nämä ovat Vienolle. Kehtaisitko viedä ne hänelle, minä olen aivan poikki kaiken tuon leipomisen jälkeen. Saat sitten syödä niin monta kuin jaksat. Kohtuudella kuitenkin." Äiti torui minua ja nosti lautasen käsiini.
"Mutta kun..." aloitin, mutta äitini katse kertoi minulle, että nyt oli mentävä. Laskin lautasen nopeasti pöydälle kiipesin takaisin yläkertaa ja vedin päälleni marimekon raitapaidan. Pieneltä ruskealta nojatuoliltani nappasin väljät housut jalkaani ja sukat lattialta nojatuolin vierestä. Laskeuduin portaat ja nappasin pullat pöydältä. Eteisestä valitsin nopeimmin jalkaan laitettavat läpökkäät ja lähdin löntystämään rouva Heinon keltaista taloa kohti. Oikaisin ojan kautta villiintyneeseen puutarhaan, väistelin ja siirtelin oksia, sekä kiersin kaivon ja pihakeinun ohi. Kukkapenkkien läpi näin jo etuoven, jonka maali oli niin kulunut, että sen väristä ei enää meinannut saada selvää. Koputin oveen ja kuuntelin askelten ääniä, jotka lähestyivät hitaasti ovea.
"Tuu kuule vaan sisälle sieltä likka! En mie jaksa enää eessun taassun kävellä. Ja mitäs siulla oikein onkaa käessä. Taasko se Reetta on pullaa leiponu? Ei siun sitä miulle tarviis kiikuttaa, kai mie nyt omat pullani osaan valmistaa..." rouva Heino mutisi avatessaan ovea. Sisään tultua laskin pullat kuluneelle pöydälle ja jäin sitten seisoskelemaan oven lähettyville.
"Et sie likka tiiä mitään hyvistä tavoista? Vois sitä vanhaa ihmistä ees tervehtii, vai mykkäks siust onkii tullu?" rouva Heino sanoi katsoessaan minuun.
"No siis osaanhan minä, mutta..." Sanoin, mutta rouva Heino keskeytti minut.
"Hyvä siis. Turhaa siinä sitte selittelemää. Ku nyt sit kerran siihe ilmestyit, ni hae miulle vettä samalla kaivosta. Hakisin ite, mut ei tälläsel seläl enää metäs kävellä." Katsoin varmaankin epäuskoisesti rouvaa silmiin, sillä tämä tokaisi minulle kärttyisästi:
"No alappa mennä! Tuolla se on metässä. Vai ootko sie ihan uusavutonki?"
Käännyin ovelle ja otin portailta ämpärin kouraani. Katsoin taakseni ovelle ja kysyin ennen kuin lähdin kävelemään metsään päin.
"Miksei tuosta teidän pihalla olevasta kaivosta voi ottaa vettä? Onko se kuivunut?"
"Likka, tuosta kaivosta ei saa niin hyvää vettä ku siitä mikä tuol mettäs on. Mie kylven viel tänää, ni kiiruha jo ni saan veen lämpeemää." Rouva Heino sanoi heilauttaen samalla kättään metsään päin.
Kävelin tontin rajalle ja löysin jo hieman umpeen kasvaneen polun. Kävelin polkua pitkin eteenpäin jo hieman hämärässä metsässä. Auringon viimeiset säteet osuivat puunrunkoihin ja saivat lehdet säkenöimään syksyn värikirjossa. Kurkistelin välillä taakseni varmistaakseni, että näin yhä talot takanani. Polku teki kuitenkin mutkan, jonka jälkeen minun oli ylitettävä pieni liplattava puro. Puron yli oli asetettu vanhoja lautoja, jotka muodostivat pienen ja suloisen sillan. Puron jälkeen maasto alkoi viettämään alaspäin joten talot katosivat näkyvistäni. Äitini ääni jupisi takaraivossani metsään menosta, mutta metsä näytti iltaauringossa niin viettomalta ja suloiselta, että jatkoin matkaani eteenpäin kohti kaivoa. Syömättä jättäminen alkoi tuntua jaloissani ja istahdin hetkeksi kannolle. Katseeni seilasi maisemaa pitkin ja silmäni huomasivat laaksossa pienen heinään hukkuneen kaivon.
Kävelin kaivoa kohti, mutta epähuomiossa kompastuin polulla kiemurtelevaan juureen ja lensin maahan mahalleni, ämpärin lentäessä lähimpään pusikkoon. Punnersin itseni ylös ja kirosin ääneen. Nousin maasta liian nopeasti ylös ja minua alkoi huimaamaan. Silmissäni heitti ja minun täytyi ottaa tukea. Tunsin kuinka käteni sai otteen vieressä olevasta puusta. Käännyin puuta kohti ja huomasin, että en nojannutkaan puuhun vaan aikaisemmin kuvaamaani poikaan! Silmäni laajenivat hämmästyksestä.
____________________________________________________
Tällänen pitempi pätkä olkaapa hyvä! :)) Jos oikein innostun ni kirjotan viikonloppuna lisää!
Kommentteja kiitoooos! <3
Istuin lattialla tunnin ennen kuin älysin nousta ylös ja mennä suihkuun. Suihkussa kuuman veden valuessa selkääni pitkin meinasin kaatua. En ollut syönyt vähään aikaan ja se alkoi tuntua. Huterin jaloin laahustin kylpytakkiin kääriytyneenä alakertaan. Äiti oli saanut pullansa paistettua. Pöydälle oli aseteltu monia peltejä pullaa, mutta työtasolla oli pahvilautasen päälle laitettu valmiita pullia tarjolle. Käsi ojossa lähestyin lautasta, kun äitini tuli ja läpsäytti käteni pois.
"Pihla, nämä ovat Vienolle. Kehtaisitko viedä ne hänelle, minä olen aivan poikki kaiken tuon leipomisen jälkeen. Saat sitten syödä niin monta kuin jaksat. Kohtuudella kuitenkin." Äiti torui minua ja nosti lautasen käsiini.
"Mutta kun..." aloitin, mutta äitini katse kertoi minulle, että nyt oli mentävä. Laskin lautasen nopeasti pöydälle kiipesin takaisin yläkertaa ja vedin päälleni marimekon raitapaidan. Pieneltä ruskealta nojatuoliltani nappasin väljät housut jalkaani ja sukat lattialta nojatuolin vierestä. Laskeuduin portaat ja nappasin pullat pöydältä. Eteisestä valitsin nopeimmin jalkaan laitettavat läpökkäät ja lähdin löntystämään rouva Heinon keltaista taloa kohti. Oikaisin ojan kautta villiintyneeseen puutarhaan, väistelin ja siirtelin oksia, sekä kiersin kaivon ja pihakeinun ohi. Kukkapenkkien läpi näin jo etuoven, jonka maali oli niin kulunut, että sen väristä ei enää meinannut saada selvää. Koputin oveen ja kuuntelin askelten ääniä, jotka lähestyivät hitaasti ovea.
"Tuu kuule vaan sisälle sieltä likka! En mie jaksa enää eessun taassun kävellä. Ja mitäs siulla oikein onkaa käessä. Taasko se Reetta on pullaa leiponu? Ei siun sitä miulle tarviis kiikuttaa, kai mie nyt omat pullani osaan valmistaa..." rouva Heino mutisi avatessaan ovea. Sisään tultua laskin pullat kuluneelle pöydälle ja jäin sitten seisoskelemaan oven lähettyville.
"Et sie likka tiiä mitään hyvistä tavoista? Vois sitä vanhaa ihmistä ees tervehtii, vai mykkäks siust onkii tullu?" rouva Heino sanoi katsoessaan minuun.
"No siis osaanhan minä, mutta..." Sanoin, mutta rouva Heino keskeytti minut.
"Hyvä siis. Turhaa siinä sitte selittelemää. Ku nyt sit kerran siihe ilmestyit, ni hae miulle vettä samalla kaivosta. Hakisin ite, mut ei tälläsel seläl enää metäs kävellä." Katsoin varmaankin epäuskoisesti rouvaa silmiin, sillä tämä tokaisi minulle kärttyisästi:
"No alappa mennä! Tuolla se on metässä. Vai ootko sie ihan uusavutonki?"
Käännyin ovelle ja otin portailta ämpärin kouraani. Katsoin taakseni ovelle ja kysyin ennen kuin lähdin kävelemään metsään päin.
"Miksei tuosta teidän pihalla olevasta kaivosta voi ottaa vettä? Onko se kuivunut?"
"Likka, tuosta kaivosta ei saa niin hyvää vettä ku siitä mikä tuol mettäs on. Mie kylven viel tänää, ni kiiruha jo ni saan veen lämpeemää." Rouva Heino sanoi heilauttaen samalla kättään metsään päin.
Kävelin tontin rajalle ja löysin jo hieman umpeen kasvaneen polun. Kävelin polkua pitkin eteenpäin jo hieman hämärässä metsässä. Auringon viimeiset säteet osuivat puunrunkoihin ja saivat lehdet säkenöimään syksyn värikirjossa. Kurkistelin välillä taakseni varmistaakseni, että näin yhä talot takanani. Polku teki kuitenkin mutkan, jonka jälkeen minun oli ylitettävä pieni liplattava puro. Puron yli oli asetettu vanhoja lautoja, jotka muodostivat pienen ja suloisen sillan. Puron jälkeen maasto alkoi viettämään alaspäin joten talot katosivat näkyvistäni. Äitini ääni jupisi takaraivossani metsään menosta, mutta metsä näytti iltaauringossa niin viettomalta ja suloiselta, että jatkoin matkaani eteenpäin kohti kaivoa. Syömättä jättäminen alkoi tuntua jaloissani ja istahdin hetkeksi kannolle. Katseeni seilasi maisemaa pitkin ja silmäni huomasivat laaksossa pienen heinään hukkuneen kaivon.
Kävelin kaivoa kohti, mutta epähuomiossa kompastuin polulla kiemurtelevaan juureen ja lensin maahan mahalleni, ämpärin lentäessä lähimpään pusikkoon. Punnersin itseni ylös ja kirosin ääneen. Nousin maasta liian nopeasti ylös ja minua alkoi huimaamaan. Silmissäni heitti ja minun täytyi ottaa tukea. Tunsin kuinka käteni sai otteen vieressä olevasta puusta. Käännyin puuta kohti ja huomasin, että en nojannutkaan puuhun vaan aikaisemmin kuvaamaani poikaan! Silmäni laajenivat hämmästyksestä.
____________________________________________________
Tällänen pitempi pätkä olkaapa hyvä! :)) Jos oikein innostun ni kirjotan viikonloppuna lisää!
Kommentteja kiitoooos! <3
torstai 2. joulukuuta 2010
Metsä - osa 2
Tuijotin mykistyneenä kuvaa ja istuin takaisin portaille. Nopeasti katsottuna kuvassa ei näkynyt juuri mitään erikoista, mutta pensaan ja puun välissä näkyi jotain mikä ei kuulunut talomme takana olevaan metsään. Ruskeat repaleiset housut paljastiat naarmuuntuneet sääret, maastonvihreä kulunut ja likainen t-paita sekoittui hyvin taustaan, mutta oli väärän sävyinen syksyn lehtiin, ja ruskea pörröinen tukka johon oli tarttunut oksia, sammalta, lehtiä ja kaikkea mahdollista pientä roskaa. Pensaan yli, pörröisten hiusten alta paljastui hämmästyttävän vihreät silmät, kuin smaragdit, jotka katsoivat hyvin rauhallisesti, mutta uteliaasti minuun. Laskin kameran takaisin syliini tuijottaessani metsään. Hän oli selvästi poika. Leveät hartiat paljastivat sen, vaikka asento, kuvakulma ja kasvillisuus peittivätkin suurimman osan hänestä.
Mitä poika teki pihamme takana olevassa metsässä? Miksi hän näytti tuollaiselta? Olin täysin ymmälläni. Nousin portaat ylös ja kävelin ovelle. Ennen kuin astuin sisälle käännyin vielä katsomaan metsään, kuin varmistaakseni, että poikaa ei näkynyt missään. Minun oli täytynyt katsoa kuvaa väärin. Nostin kuvan uudelleen katsottavakseni, mutta poika kyykisteli yhä kuvassani pensaan ja puun välissä, uteliaat silmät palaen. Astuin sisälle.
Naamalleni pöllähti lämpöisenä ja kutsuvana pullan tuoksu. Ah, äiti oli selvästikkin leipomassa. Kävelin tupakeittiöömme ja näin äitini kyynärpäitä myöten taikinakulhossa.
"Äiti! Miten ihmeessä sä luulet meijän syövän noin paljon pullaa!" Huudahdin älyttyäni, että taikinaa oli melkein saavillinen. Hän oli nostanut sen työtasolta alas lattialle niin, että sisään tullessani en ollut nähnyt saavin kokoista taikina astiaa, joka jäi työtason taakse piiloon.
"Älä hermostu suotta Pihla. Vien osan myyjäisiin ja ajattelin Vienon ilahtuvan pullasta. Ja osan voi pakastaa ellei jaksa syödä." Äiti sanoi vinkaten silmää ja jatkaen pullan vaivausta.
Kaapaisin sormiini hieman pullataikinaa kohauttaessani olkapäitäni. "Mmm'mm, hyvää" Mutisin kävellessäni kohti portaita ja omaa huonettani.
"Pihla mitä minä olen sanonut kameran säilyttämisestä keittiön pöydällä?" Äiti huusi perääni ennen kuin ehdin portaisiin. Käännyin kannoillani ja nappasin pöydälle laskemani kameran mukaani. Loikin portaat ylös ja avasin huoneeni oven. Tuuli tarttui hiuksiini, työnsi ne naamalleni ja sai silmäni vuotamaan. Juoksin nopeasti ikkunaan ja juuri kun olin vetämässä sen kiinni huomasin, että ikkunani alla kasvava köynnös oli katkennut juuri ikkunani alapuolelta. Laitoin ikkunan kiinni ja tavoista poiketen salpasin sen kiinni. Mieleeni palasi kuva pojasta kyykistelemässä pensaassa ja sydämmeni alkoi yhtäkkiä sykkiä nopeammin rinnassani.
_______________________________________________
Tällänen tällä kertaa.. Julkasu kuntosta vai täysin katastrofi?
Kommenteista tykkäisin! Joten alkaa kirjottamaa! :))
Mitä poika teki pihamme takana olevassa metsässä? Miksi hän näytti tuollaiselta? Olin täysin ymmälläni. Nousin portaat ylös ja kävelin ovelle. Ennen kuin astuin sisälle käännyin vielä katsomaan metsään, kuin varmistaakseni, että poikaa ei näkynyt missään. Minun oli täytynyt katsoa kuvaa väärin. Nostin kuvan uudelleen katsottavakseni, mutta poika kyykisteli yhä kuvassani pensaan ja puun välissä, uteliaat silmät palaen. Astuin sisälle.
Naamalleni pöllähti lämpöisenä ja kutsuvana pullan tuoksu. Ah, äiti oli selvästikkin leipomassa. Kävelin tupakeittiöömme ja näin äitini kyynärpäitä myöten taikinakulhossa.
"Äiti! Miten ihmeessä sä luulet meijän syövän noin paljon pullaa!" Huudahdin älyttyäni, että taikinaa oli melkein saavillinen. Hän oli nostanut sen työtasolta alas lattialle niin, että sisään tullessani en ollut nähnyt saavin kokoista taikina astiaa, joka jäi työtason taakse piiloon.
"Älä hermostu suotta Pihla. Vien osan myyjäisiin ja ajattelin Vienon ilahtuvan pullasta. Ja osan voi pakastaa ellei jaksa syödä." Äiti sanoi vinkaten silmää ja jatkaen pullan vaivausta.
Kaapaisin sormiini hieman pullataikinaa kohauttaessani olkapäitäni. "Mmm'mm, hyvää" Mutisin kävellessäni kohti portaita ja omaa huonettani.
"Pihla mitä minä olen sanonut kameran säilyttämisestä keittiön pöydällä?" Äiti huusi perääni ennen kuin ehdin portaisiin. Käännyin kannoillani ja nappasin pöydälle laskemani kameran mukaani. Loikin portaat ylös ja avasin huoneeni oven. Tuuli tarttui hiuksiini, työnsi ne naamalleni ja sai silmäni vuotamaan. Juoksin nopeasti ikkunaan ja juuri kun olin vetämässä sen kiinni huomasin, että ikkunani alla kasvava köynnös oli katkennut juuri ikkunani alapuolelta. Laitoin ikkunan kiinni ja tavoista poiketen salpasin sen kiinni. Mieleeni palasi kuva pojasta kyykistelemässä pensaassa ja sydämmeni alkoi yhtäkkiä sykkiä nopeammin rinnassani.
_______________________________________________
Tällänen tällä kertaa.. Julkasu kuntosta vai täysin katastrofi?
Kommenteista tykkäisin! Joten alkaa kirjottamaa! :))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)