Heräsin hämärästä huoneesta. Pöly tanssi auringon säteissä, jotka paistoivat pienestä ikkunasta. Ikkuna oli pientä puista ovea vastapäätä ja siinä oli punaruudulliset verhot. Kulunut sohva ,jolla makasin, oli oven oikealla puolella seinää vasten. Seinät olivat täynnä mustavalkoisia ja rusertavia kuvia, joissa eri ikäiset ja näköiset ihmiset hymyilivät. Nojauduin sohvalta ylös. Lattialla sängyn vieressä oli pullollinen vettä. Nostin pullon ja join. Vesi tuntui niin hyvältä kuivassa suussa, join lisää. Tyhjä pullo kolahti lattialle.
Kolahdus taisi herättää viereisessä huoneessa olleen miehen huomion, sillä tämä laahusti huoneen ovelle.
"Tääl taidetaa jo jaksella ihan hyvin.. No sul on varmaa nälkä." Hän sanoi ja nyökkäsin hieman. Miehellä oli lyhyt ruskea tukka, vaaleanruskeat silmät ja hieman sänkeä. Hän näytti komealta ruskeissa bootseissaan, farkuissaan ja kauluspaidassaan. Ikää hänellä tuskin oli enempää kuin minullakaan. Suoristin selkäni ja aloin siistiä vaatteitani, mutta punatukkainen nuori nainen keskeytti puuhasteluni kipittimällä huoneeseen.
"Dan hitto sun kanssa! Ei oo tarkotus kantaa kaikkia meille kotiin vaik ne ois kuinka sulosia, kauniita tai kärsivii. Toiki ois voinu yrittää vaik itsemurhaa ku kerran tonne aavikolle tollasis kamppeis oli lähteny." Hän sanoi punaisten hiusten heilahdellessa hurjasti edestakaisin. Kuului kova paukahdus ja mies jota punatukkainen nainen oli kutsunut Daniksi tuli leipälautasen kanssa huoneesees. Hänen kulmansa olivat kurtussa ja hän oli selvästi ärsyyntynyt.
"Haluut sä et mä jätän ihmiset kuolemaan? Mikä sua vaivaa!?" Hän huudahti ja tyrkkäsi leivän syliini. Hämmentyneenä istuin leivän kanssa kun Dan marssi ulos ja punapää seurasi tätä huutaen samalla:
"Mä en tarkota et sun pitäs antaa niitten kuolla, mut vie ne ees muualle ku meille! Me ei olla mikää...!" Ääni loittoni ja lopetin kuuntelemisen.
Nostin leivän sylistäni ja söin sen hieman liian nopeasti. Leivän jälkeen minulle tuli tarve käyttää vessaa ja nousin huterin jaloin ylös sohvalta. Kävelin hitaasti ovelle ja huomasin katsovani käytävään. Käytävä oli lyhyt ja johti pieneen keittiöön. Käytävän molemmilla puolilla oli ovia. Kurkistin ensimmäiseen. Oven takana oli pieni huone, jossa oli tilkkutäkillä peitelty sänky, nojatuoli ja kirjahylly. Suljin oven ja nojasin hetken seinään. Jalkani tuntuivat niin huterilta kaiken sen aavikolla kävelemisen jälkeen. Otin tukea seinästä ja kävelin hitaasti seuraavalle ovelle. Ulkoa kuului vaimeaa riitelyä samalla kun avasin vessan oven. Vessa oli pieni ja hämärä. Pikkuruinen pyöreä ikkuna oli peitetty valoa läpipäästävällä verholla ja suihkuverho roikkui elottomana paikallaan. Toimitin tarpeeni ja jäin hanalle huuhtomaan kasvojani. Vesi tuntui mukavan viileältä kasvoilla.
Ovi paukahti ja turhautuneet askeleet tömisivät vessan ohi. Viereinen ovi pamahti kiinni ja vessan peili rämisi sen voimasta. Kurkistin vessan ovesta ja huomasin Danin tuijottavan minua hieman hämmentyneenä. Sitten hän heilautti päätään ja hymyili minulle.
"Sori Ann ei oo kovin hyväl päällä tänää." Nyökkäsin. "Mä oon Daniel, mut kaikki sanoo Daniks. Mä kannoin sut pois sielt aavikolta. Jos mä saan kysyy ni mitä sä teit siellä?" Purin huultani.
"No öhm.." sanoin ja otsani meni ryppyyn. Aloin miettimään. En muistanut mitään. En muistanut miksi olin aavikolla, enkä miten olin sinne joutunut. Dan kallisti päätään.
"No jos sä et haluu sanoo ni ei sun tartte, mut kerro mulle sun nimi ainaki. Tiiänpähä miks kutsun sua." Dan sanoi rauhallisesti ja katsoi minuun.
"Mut.. mut en mä muista." Sanoin ja pillahdin itkuun. Jalkani pettivät allani ja lyyhistyin Danin eteen. Dan jäi hölmistyneenä seisomaan eteeni.
"Ei ei sun tartte itkee jos et muista miks olit aavikolla, mut kerro mulle sun nimes kuitenki. Jooskos?" Pyöritin päätäni.
"Ei! Ei! Mä en muista mun nimee!" Huusin ja lyhistyin kaksin kerroi lattialle itkemään. Miten olin voinut unohtaa nimeni? Miksi olin ollut aavikolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti