Mahdollisuus vaikuttaa

Nyt oli tarkoitus aloitella uutta novellia ja tosi mielelläni ottaisin jonkun idean novellista vastaan. Ihan tapahtuma paikka (Vaikka Aavikko Amerikassa) kelpaisi. Siitä sitten rakentelisin omat tarinani :) Tarkoituksena olisi käyttää jotain teidän ehdottamaanne pohjaa novellissa, niin tulisi vähän mielikuvituksellisempi tarina :)

Esimerkkinä voisi toimia ensimmäinen julkaisemani novelli. *Klik* Kaveri antoi päähenkilölle kuvauksen: Juhliva henkilö, tykkää juoda ja tanssia. (jotain tähän tapaan) Toinen kaveri kertoi tapahtumapaikan: Baari :D No Tarinahan ei ihan pysynyt siellä baarissa, mutta se onkin nyt se idea. Saan Pohjan tarinalle jota sitten muokkaan vapaasti. Mielenkiintoisempaa kuin se, että novellissani mökin takapihalle ilmestyy tyttö rääsyisissä vaatteissa, puukko oikeassa kädessä ja vasemman silmän yli kulkee arpi. Toki tälläisestäkin kuvauksesta saa paljon aikaseksi, mutta on minusta mielekkäämpää tehdä tarinan eteen enemmän töitä, kun ei ole ite ihan alusta asti suunitellut koko juonta. Tulee eräänlaista uutuuden viehätystä kun saa aiheen muilta :)

Elikkäs. Nyt reippaasti ehdottamaan jotain. Voi olla ihan oikeasti pieni asia. Onko päähenkilö poika vai tyttö, surullinen vai onnellinen tarina, päähenkilöllä/ sivuhenkilöllä on joku tietty harrastus/sairaus/tausta/yms., pitkän vai lyhyen ajan kuvaus, yms. Kuka tahansa keksii vastaavia asioita jos haluaa. :) Pienet asiat voin muuttaa tarinaan merkittäviksi jutuiksi. Raiskaaja selviää, koska uhri muistaa raiskaajan kaulassa olleen korun, joka on käsityönä tehty, ainutlaatuinen.

Yhtenä hyvänä tapana antaa miulle aihe on antaa miulle linkki johoki kuvaan. Voin sitte ite sen tulkita ja tehä sen pohjalta ainaki yhen merkinnän mittasen novellin. Hyvässä tapauksessa vähän pidemmän. Nettiä penkomaa!

Miun novelleissa kaikki on mahollista, auttakaa miuta siis rakentamaa mielikuvitusmaailmasta totta!
Merkinnän kuvat löyty tästä osotteesta: http://weheartit.com/ Kannaatan kurkkaamista :))

Metsä - osa 10

Kevät
Istuin takapihan portailla kamerani kanssa ja katselin kuinka puiden pienet vaaleanvihreät lehdet heiluivat lämpöisessä tuulessa. Nousin portailta ja menin etsimään pihaltamme jotain kuvattavaa. Saappaani litisivät kosteassa maassa ja puista tipahteli välillä viileitä tippoja kasvoilleni. Kävelin metsän reunaan katsomaan jos joku kukka olisi noussut esiin ja avannut nuppunsa. Laskin kamerani kivelle ja työnsin oksia edestäni. Pieni rasahdus keskeytti minut. Nostin katseeni maasta ja näin hänet.
      Joel seisoi kahdenkymmenen metrin päässä minusta. Katseli minua smaragdin vihrein silmin ja hymyili häikäisevästi. Hänen ruskeas pörröinen tukkansa heilui tuulessa, mutta huomasin myös ettei siinä ollut tällä kertaa lainkaan roskia. Hänellä olo vaalea kauluspaita ja reisitaskuhousut päällään. Puuhun nojatessaan hän näytti niin komealta, että olin pakahtua onnesta. Joel!
      Suoristin selkäni ja kyynel valui poskelleni. Hymyilin hänelle takaisin lähtiessäni häntä kohti. Joel katseli minun lähestymistäni yhä nojaten puuhun. Matka tuntui taittuvan hitaasti ja otin juoksuaskelia päästäkseni nopeammin hänen luokseen. Muutama askel ennen Joelia kompastuin, mutta Joel ojensi pitkät käsivartensa ja kaappasi minut hellästi syliinsä. Hän nosti minut ilmaan kuin olisin vain pieni lapsi. Nauroi käheää nauruaan ja halasi minua. Minä nauroin hänen kanssaan ja kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen. Kyyneleeni valuivat poskia pitkin, mutta ne olivat ilon kyyneliä. Joel laski minut maahan ja kumartui suutelemaan minua. Vastasin suudelmaan ja kietouduimme toisiimme. Olin niin onnellinen.
     Joel suoristi selkänsä ja huomasin, että hän oli kasvanut talven aikana pituutta. Enää en yltäisi suutelemaan häntä ellen nousisi varpailleni. Ajatus huvitti minua ja nauroin iloisesti. Joel kallisti päätään hymyillessään ja halasi minua uudelleen. "Mä en jätä sua enää koskaa." Joel kuiskasi korvaani ja kaappasi minut syliinsä. Kiljahdin sekä riemusta, että säikähdyksestä, mutta annoin Joelin kannatella minua.
"Mä en anna sun jättää." Henkäsin ja suutelin Joelia. Joel kantoi minut metsästä pihalle, mutta ei minun pihalleni vaan rouva Heinon pihalle.
"Joel ei kai me nyt tänne..?" Kysyin ja katselin puutarhaa. Joel hymyili leveästi nyökätessään. Rouva Heino köpötteli rauhallisesti esiin puiden ja pensaiden takaa. Pysähdyimme ja Joel laski minut alas viereensä seisomaan.
"Saanks mä esitellä, Pihla tässä on mun mummo, Vieno." Joel sanoi ja rouva Heino hymyili Joelille.
"Nytkö suat vasta kerrottua miulle et siun likkas on tuon nuapurin Pihla?" Rouva Heino sanoi ja pyöritteli iloisesti päätään. Hymyilin hämmentyneenä rouva Heinolle ja vilkaisin Joeliin.
"Hei Vieno. Mie en tiennykkää et Joel on siun lapsenlapsi." Sanoin ja hymyilin. Vieno taputti Joelia olkapäälle.
"Jos myö tarkempii ollaa ni hää on miun pojanpoika." Vieno sanoi ja Joel nyökkäsi.
      Joelin mummo vaati meitä tulemaan sisälle, jotta voisimme kahvitella ja jutella lisää. Jossain vaiheessa aloimme puhumaan harrastuksista ja muistin että kamerani oli edelleen ulkona kiven päällä. Sanoin hakevani sen ja tulevani takaisin. Pujottelin puiden ja pensaiden ohi ja tulin pihalleni. Kävelin rauhallisesti metsän reunaan ja noukin kamerani kiveltä. Palasin pihallemme ja huomasin äidin seisovan portailla.
"Pihla missä olet ollut jo muutaman tunnin?" Äiti kysyi ja asteli portaita alas. Nostin kameraa käsissäni.
"Kuvaamassa, ja Rouva Heinon luona. Mun pitäs mennä viel takasinki." Äitini ilme ei värähtänytkään. Käännyin ja huomasin Joelin ilmestyvän pensaasta. Äidin otsa meni ryppyyn.
"Pihla! Nyt sinä tulet kyllä sisälle ja heti!" Hän huusi ja alkoi lähestymään meitä. Pyöritin päätäni.
"Äiti mä oon lähestulkoon aikuinen! Älä tunge nenääs mun asioihin!" Sanoin ärsyyntyneenä. Äiti pyöritti päätään.
"Niin kauan kun asut mun kattoni alla, niin mulla on valtaa sun asioihin." Katsoin äitiin ja vilkaisin Joelia päin.
Joelin takaa Rouva Heino ilmestyi pihallemme. Äiti hiljeni.
"Päivää Vieno." Äiti mutisi töysin ilmeettömästi. Vieno käveli äitini luokse.
"Tuuppas Reetta ni mennään teille tupaan. Miul oliskii siulle pikkuusen asioota." Hän otti äitiäni käsivarresta ja ohjasi takaisin portaita kohti. Äiti antoi Vienon ohjata hänet sisälle. Minua ja Joelia hän katsoi ärtyneesti ennen sisälle menoa.
      Joelin kanssa men istuimme kivellä ja odottelimme milloin äiti ja Rouva Heino tulisivat takaisin. Nojasin väsyneesti Joeliin.
"Mä en älyy mitä mun äiti ei hyväksy sussa. Eihän se ees tunne sua." Pyöritin päätäni turhautuneesti. Joel sulki silmänsä.
"Mä luulen et sun äitis tuntee mun isän.." Joel sanoi ja huokaisi. Katsoin ihmetellen Joelia.
"Mun isä pahoinpiteli mun äidin ennen ku mä synnyin ja oli sen takia muutaman vuoden vankilassa. Ehkä sun äitis luulee et mä oon samanlainen. Mut en mä oo..." Joel huokaisi. Nyt älysin mistä Joel oli saanut syksyllä mustelmansa ja haavansa. Halasin Joelia.
"Et ookkaan ja mä tiedän sen." Hymyilin Joelille.
"Mä en haluu olla niiku mun isä. En todellakaan." Joel sanoi ja painoi päänsä hiuksiini. Istuimme hetken hiljaa.
      Äiti ja Vieno ilmestyivät rappusille. Nousimme seisomaan kun äiti tuli luoksemme hieman hämillään.
"Joel. Olen pahoillani. Minun ei olisi pitänyt leimata sinua heti, vain koska tiedän sun isäs. Anteeksi" Äiti sanoi ja kääntyi sitten minun puoleeni.
"Pihla, en koskaa haluu sulle mitään pahaa. Kai sä ymmärrät sen?" Nyökkäsin äidille.
"Muitakkee sit, et ei mittee mukuloit tartte pyöräyttää ennes ku uotte aikuisii." Rouva Heino sanoi ja vinkkasi silmäänsä meille. Minä punastuin ja Joel nauroi raapiessaan takaraivoaan. Pyöritimme päätämme ja kiitimme Vienoa. Äitiä menin halaamaan ja kuiskasin hänelle "kiitos". Joel seisoi metsän laidassa ja hymyili. Hypähdin hänen kaulaansa ja suutelin häntä riemukkaana.
"Joel nyt sä saat tulla meille ihan millon sä haluut! Ja mä haluun et sä tuut joka päivä!" Sanoin nauraessani. Äitini näytti kiusaantuneelta mutta hymyili hieman. Rouva Heino käveli omalle pihalleen ja me Joelin kanssa halasimme toisiamme ja suutelimme uudestaan ja uudestaan. Olin niin onnellinen. Nyt kukaan ei enää yrittäisi erottaa meitä toisistamme. Ei kukaan. ♥
 __________________________________________________
Joelin ja Pihlan tarina jää tähän. MUTTA mie luulen et haluun tehä pienen novellin niitten elämästä, muutama vuos näistä tapahtumista eteenpäin. Ruusut ja risut otetaan vastaan kommenttien muodossa!♥
 Ei kopiointia!

Metsä - osa 9

Aamulla heräsin hymy huulillani. Loikin iloisesti tanssahdellen alas ja hyräilin iloista sävelmää keittiöön tullessani. Äiti joi aamu kahvia keittiönpöydän ääressä ja nosti katseensa minuun lehdestä jota oli lukemassa.
"Huomenta kulta. Sinäpäs olet hyvällä tuulella." Äiti hymyili ja jatkoi lehden lukemista.
"Huomenta Huomenta vaan! Sanoin iloisesti ja kahmaisin itselleni kupin. Kahvin keittimessä oli kuppillisen verran kahvia jäljellä ja kumosin sen kuppiini. Jääkaapilta noukin itselleni maitoa ja yläkaapista otin sokeria. Sokerit ja maidon lisättyäni kahviin kävelin ikkunalaudalle istumaan. Äiti vilkaisi minua hieman syyttävästi, ikkunalaudalla kun ei saanut istua. Aamuaurinko valaisi keittiön lämpimillä säteillään ja ulkona syksyn värit värittivät maiseman lämpimän oranssiksi ja keltaiseksi. Aamukahvi lämmitti mukavasti. Hain kahvin kaveriksi pöydältä pullan ja kipitin etupihan rappusille aurinkoon istuskelemaan.
      Aurinko häikäsii silmiäni, mutta se ei haitannut. Tuntui vain mukavalta kun aurinko lämmitti ja silmät sulkiessa kaikki muuttui punaiseksi. Nojasin kaiteeseen ja haukkasin pullasta palasen. Kuuntelin kuinka tuuli suhisi puissa ja muutama myöhäinen lintu sirkutti pihapensaissa. Käheä nauru keskeytti aamu-unelmointini, mutta sai hymyni levenemään entisestään.
"Joel!" Huudahdin ja loikin pihaportin luokse. Joel nojasi puiseen porttiin ja hymyili minulle.
"Hei Pihla. Taisit nukkua hyvin?" Nyökkäsin ja avasin portin Joelille. Otin Joelia kädestä kiinni ja vedin hänet istumaan portaille viereeni.
"Mä oon niin ilonen ku sä tulit taas. Ja mulla on monta kysymystä.." Sanoin ja hipaisin Joelin otassa olevaa haavaa. Ilmeeni taisi olla hieman huolestunut, sillä Joel otti kädestäni kiinni ja painoi sen poskelleen.
"Ei sun tartte huolehtia musta. Mun elämä ei vaan oo aina niin helppoo. Mut sä valaset mun päivää." Joel sanoi käheällä äänella ja suukotti kättäni. Pieni puna nousi poskilleni ja hymyilin Joelille takaisin.
"Ei sun tartte sanoo mitää. Mut oota tässä ihan hetki." Sanoin ja nousin ylös. Tanssahtelin keittiöön ja otin toisen pullan mukaani. Äiti oli saanut lehden luettua ja siivoili juuri pöytää.
      Palasin portaille Joelin viereen. Laskin pullan hänen käsiinsä ja nojauduin hänen kainaloonsa. Hörpimme kahviani ja juttelimme elämän pienistä asioista. Siitä minne linnut menevät talvella ja kuinka ne löytävät aina takaisin samoille seuduille. Takana olevasta metsästä emme vaihtaneet kuin muutaman sanan.
"Mun äiti ei oo antanu mun mennä tonne mettään leikkimään. Mut sä oot selvästi liikkunu siel..." Sanoi Joelille ja nypin muutaman lehden hänen tukastaan. Joel nyökkäsi.
"Mun isä..." Joelin ääni vääristyi "...omistaa osan tota mettää. Se on tavallaa ton metsänvartija." Kurtistin kulmiani. "Meillä on mökki tuol metässä..." Joel huitaisi kädellään metsää kohti. Nyökkäsin.
"Mun isä asuu siel, ku mun..." Joel vaikeni ja katsoi taivaalle. Laskin kahvikuppini portaille ja käänsin Joelin kasvot takaisin itseeni. Joel vilkaisi silmiini, laksi katseensa ja huokaisi surullisesti.
"Mun äiti ei haluu asuu mun isän kanssa missään metsämökissä... Ja mun isä ei oo jättämässä tätä metsää, ku muuten tänne rakennettas joku omakoti alue." Joelin ilme ja äänensävy kertoi kuinka pahalta se tuntui hänestäkin. Nyökkäsin.
"Sä siis haluut kans suojella tota mettää..? Mut asut sä sun äidin vai isän kanssa?" Kysyin puistellessani hänen paidastaan hiekkaa ja multaa. Joel otti kädestäni ja katsoi minuun.
"Mä asuin ennen mun äidin kanssa, ku mun isä ei saanu mun huoltajuutta. Mut ne riitelee edelleen musta. Viimeeks mun isä menetti malttinsa ja melkein huitas mun äitiä..." Joel huokaisi taas. Hipaisin Joelin poskea, joka eilen oli vielä ollut turvoksissa. Nyt siinä oli häivähdys violettia, mustelma. Halasin Joelia.
      Istuimme jonkun aikaa sylikkäin rappusilla. Emme puhuneet mitään ja se tuntuikin luontevimmalta. Joel liikutteli sormiaan varovaisesti selälläni ja minä pitelin päätäni Joelin olkapäällä. Istuimme samassa asennossa jonkin aikaa ja vaivuimme omaan maailmaamme. Yht'äkkiä äiti ilmestyi portaiden eteen. Hätkähdimme kummatkin ja ertaannuimme toisistamme. Äiti nosti käden huulilleen. Hänen silmänsä olivat hämmästyksestä auki ja hän haukkoi happea.
"Pihla..." Hän mutisi ja kaappasi minut portailta.
"Tuon pojan kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä!" Äiti sanoi ja osoitti Joelia käsi täristen. Riuhtaisin äidin otteen minusta irti.
"Äiti! Mitä sulla on Joelia vastaan!? Ethän sä ees tunne Joelia!" Huusin ja peräännyin takaisin portaille. Äiti tuijotti Joelia. Käännyin Joelia päin. "Joel?" Hän pudisteli päätään ja nousi seisomaan.
"Pihla ihan totta. Ei sun pitäs olla mun kaa missään tekemisissä..." Ääni oli täynnä tuskaa ja hän ei edes katsonu minuun puhuessaan. Äiti astui minua kohti, kavahdin kauemmas. Joel lakseutui portailta alas ja kääntyi vielä katsomaan minuun. Smaragdin vihreät silmät tuijottivat minua läpi tunkevasti silmiin ja sitten en nähnyt hänestä enää kuin pörröisen ruskean tukan. Jalkani pettivät altani, mutta äiti kaappasi minua käsivarresta ja raahasi sisälle. Sinä päivänä istuin huoneessani ja itkin. Itkin kunnes olin niin väsynyt etten jaksanut nousta ylös ja nukahdin nojatuoliini.
      En nähnyt Joelia sen jälkeen. Äiti ja minä emme puhuneet toisillemme viikkoihin kunnolla. Välimme olivat viilenneet. Äidin katse oli usein huolestunut ja pahoillaan, mutta muuten hän ei sanonut Joelista tai muustakaan siihen liittyvästä mitään. Eräänä iltana äitini kuitenkin hermostui.
"Pihla! Nyt tuo saa loppua! Et sinä voi loppuelämääsi olla surkea ja mykkä!" Äiti löi nyrkillä pöytään. Säpsähdin. Nostin katseeni äitiin kyynelten noustessa silmiini.
"Sä et ymmärrä mitään!" Huusin ja juoksin yläkertaan. Pamautin oveni kiinni ja lukitsin sen. Äiti nousi perässäni ylös ja kokeili oveani.
"Pihla, sinä et voi lukkuitua sinne loppuelämäski sen pojan hulttion takia!" Äiti tuhahti ja laskeutui alas. Itkin katkeria ja vihaisia kyyneliä. Äiti ei älynnyt lainkaan miltä tämä tuntui. Joel oli lähestulkoon sanonut, että rakastaa minua, mutta silti jätti minut yksin! Käperryin vaatekaapin alle ja yritin unohtaa kaiken.
________________________________________________
Jatkoa.. Ei kopiointia!

Anteeksi

Tarinamuotoinen selitys miksi en ole kirjoittanut...
____________________________________________________

Loma loppui liian yllättäen. Minua väsytti. Yöt olivat liian lyhyitä nukkumiseen, varsinkin kun valvoin liian pitkään. Taidan valvoa nytkin liian pitkään. Kouluun meno tuntui turhalta ja typerältä, lomallahan oli ollut niin mukavaa. Kouluun palattuani, totesin kuitenkin, että oli ihan kiva tavata kavereita ja saada täytettä päivään. Vain vapaa-aika kärsi koulusta. 9-16 Koulussa. Se tarkoittaa sitä, että kotiin tultua olen nälkäinen, mutta myös laiska. Ruuanlaitto on puuhaa, joka ei ole koskaan tuntunut oikein luonnolliselta osalta minua. Osaan tehdä jotain, mutta se viitsinkö tehdä on aivan toinen asia. Koulusta saamme tietenkin läksyjä, jotka minun tulisi tehdä. Väsymys ajaa minut kuitenkin sohvalle televisiota hetkeksi katsomaan. Vaikka voisin mennä koneelle ja kirjoittaa novelleja, tykkään siitä aikalailla, jumitan sohvan pohjalla kunnes isäni tulee kotiin ja häätää minut television äärestä.
      Koska minun täytyy ehtiä tehdä läksytkin, menen huoneeseeni ja kaivan kirjani esille. Tässä jaksossa minulla ei onneksi ole kuitenaan kuin yksi aine josta tulee aina läksyä, ruotsi. Vihaan ruotsia. Yläasteen opettajani ruotsissa oli liian opetusintoinen mies, joka luuli meidän oppilaidenkin rakastavan ruotsin opiskelua. Intoani "lisäsi" vielä se, että saimme AINA läjäpäin tehtäviä, joita olisi jo yksin ollut koko illaksi, mutta muiden aineiden läksyjen joukossa ne olivat kuin tönäisy hirttoköyttä kohti. Läksyjen teko on siis hyvin vastenmielistä puuhaa. Nykyinen opettaja antaa meille sentään inhimillisen määrän läksyjä, mutta taso onkin noussut yläasteesta. Vietän puolituntia läksyjen tekoon ja siihen, kun lunttaan veljeni vanhasta kirjasta vastauksia tehtävään, jota en jaksa tehdä, vaikka tiedän etten opikkaan sillä tavoin mitään.
      Läksyjen ja muiden puuhieni jälkeen kello on usein kuusi tai seitsemän. En jaksa pukea ulkovaatteita päälleni, jotta lähtisin äidilleni, hyvälle koneelle. Isällänikin on kone, mutta pelkän netin aukaiseminen tuntuu olevan välillä liian rasittavaa, sillä kone piipittää hetken, hurisee korvia vihlovasti ja sammuu. Se saa minut aina kiroamaan ja kuvittelemaan kuinka mukavaa koneen potkiminen olisi. Tosin nytkin istun kyseisen koneen ääressä ja päässäni liikkuu vain se, kuinka jäykkä näppäimistö minulla on. Kirjaimia saa lähes tulkoon hakata, mutta ainakaan kone ei ole vielä sammunut.
      Tänään istahdin koneelle, sillä kävin sitä ennen Kouvolassa shoppailemassa ja en ollut siitä johtuen käynyt vielä koneella. Pidän shoppailusta, koska uusia vatteita on mukava katsella. On mukavaa kuvitella erilaisia asukokonaisuuksia, miltä itse näyttäisin jos pukisin ne päälleni. Olen hyvin väritön ihminen vaatteiden suhteen, mutta yritän hitaasti muuttaa itseni värikkäämmäksi. Kaupungilla olin kuitenkin tanssikenkien takia ja vihdoin sain ne ostettua. Sieltä palattuani tein reippaasti läksyni, söin ja menin koneelle. Ja vaikka kello olikin paljon oli mielentilani oikea tätä merkintää varten, joten saittepa pienimuotoisen selityksen "kiireisestä" ja tylsästä perus päivästäni. Nyt uni maittaisi, mutta ensin minun täytyy sammuttaa tietokone. Öitä.
________________________________________________
~ Elämä on aiheuttanut virheen kohteessa Life_hopeless.dll. Kohde suljetaan, ranteet viilletään auki. Sulje tämä ikkuna painamalla partaveitsenterää. ~

Something to ask...

Elikkäs. Ajattelin ihan teitä lukijoita, teitä muutamaa. Niimpä siis:

• Aijjon tehä muutamia kyselyitä nyt ihan tässä muutaman päivän sisällä ja jos haluutte vaikuttaa miun novellien aiheisiin, ni nyt ois hyvä ehottaa miulle jotakii, esim. Henkilöitä, taphatumapaikkoja, milloin tapahtuu, millaiselta pohjalta kirjoitan (onko draamaa, romantiikkaa, parisuhdedraamaa, verta ja suolen pätkiä yms. ) ja novellin pituus toiveita. (Pituus riippuu kans aiheesta, mut jos toivotte pitkän rikos novellin, ni kaipa mie sellasen voin kehitellä ja sellaseenki voin ripauksen romantiikkaa tai jotain scifiä sujauttaa. Ihan teistä kiinni )
• Tällänen ihan blogin pitäjän perustoive: Jos tykkäätte miun novelleista ni ihan mielellää saa levitellä kavereille ja tutuille. Mie otan NIIN mielellää palautetta vastaan. Niin positiivista ku negatiivistäki. Kaikesta oppii. :) Eli linkki kiertämää yms.

 Ehotukset yms. otetaan vastaan viestin muodossa tän julkasun alle! Kiitoooos~