Tunti aikaisemmin:Tiesin että olin suututtanut hänet. Hän ei suostunut katsomaan minuun kun kävelimme tehtaiden välissä kohti sovittua tapaamispaikkaa. Varmistin että ase oli yhä paikallaan asekotelossa jonka olin laittanut selkäpuolelle, paidan helman alle. Kylmä metalli hipaisi ihoani. Huokaisin ja otin muutaman juoksuaskeleen pysyäkseni Rayn perässä. Ray vilkaisi suuntaani ja kiristi vauhtiaan.
"Hei älä kehtaa!" Huudahdin turhautuneena ja loikkasin hänen eteensä. Ray tuijotti minua tuimasti silmiin.
"Kehtaa mitä?! Meijän pitäs olla jo tuolla!" Ray murahti ja käveli ohitseni ja pyöritteli oikeassa kädessään käsiasetta. Ray oli uskomattoman hyvä käsittelemään aseita. Kukaan muu 18-vuotias tuskin osasi ampua kahdella kädellä jokaisella kerralla maaliin, mutta Ray osasin. Osasi vaikka silmät sidottuna. Itse luotin omiin reflekseihini. Kun oikein vimmastuin pystyin väistelemään vaikka luoteja ja liikkumaan nopeammin kuin silmä erotti. Usein kuitenkin tyydyin ampumaan ihmisiä välimatkan päästä, ainakin siihen asti kunnes sisälläni raivokkaasti palava raivo purkautui ja hyökkäsin sokeasti kohdettani kohti. Tämän raivon takia olinkin saanut lisänimen "Ire", raivo. Tällä nimellä minut lähinnä tunnettiin näissä piireissä, mutta Ray oli poikkeus. Hän oli tuntenut minut jo pitkään ja tiesi, ettei Ire ollutkaan oikea nimeni. Äitini oli halunnut minusta oman prinsessansa ja siksi sainkin nimekseni Amira, joka tarkoittaa prinsessaa. Prinsessa en koskaan ole ollut.
Nappasin oman aseeni käsiini ja varmistin että veitsi oli yhä saappaani varressa valmiina käyttöön. Harpoin Rayn perään. Olimme vanhalla teollisuus alueella, joka oli autioitunut jo vuosia aikasemmin kun ihmiset olivat kehittäneet maanalaiset täysin tekoälyn varaiset tehtaat. Tyhjät hallit oli määrätty purettaviksi, mutta muutamien vuosien takaiset poliittiset kriisit olivat kääntäneet yhteiskunnan ylösalaisin. Poliisi ja muu virkavalta oli jäänyt alakynteen kun tyytymättömät ihmiset olivat käyneet heidän kimppuunsa. Rikollisuus kukoisti ja poliiseilla oli vain rajoitettu määrä voimia valvoa järjestystä. Ihmiset eivät uskaltaneet enää liikkua itsekseen ja kantoivat sähkötainnuttimia mukanaan.Poikkean tavallisista kansalaisista muutamalla tavalla. Jo ennen kuin ihmisten olot muuttuivat radikaalisti, olin ollut mukana hämärämmän puolen puuhissa, vaikken silloin ajatellut sen tarkoittavan mitään. Mutta tällä hetkellä kun kävelin Rayn takana ja latasin aseeni, tiesin että tieni tähän hetkeen oli alkanut jo silloin.
"Ne on tossa hallissa. Sivuoven pitäs olla auki ni me päästään sisälle." Ray sanoi olkansa yli minulle. Nyökkäsin ja kävelin seinän viereen. Jäimme hetkeksi kuuntelemaan ympäröiviä ääniä ja livahdimme sitten ovesta sisään.
Tummiin pukeutuneet jengiläiset olivat kerääntyneet Darenin eteen. Hän seisoi kädet puuskassa selkä meihin päin ja poltti tupakkaa. Oven kolahtaessa kiinni hän kääntyi meitä päin ja levitti kätensä ja virnisti.
"Tervetuloa ystävät. Miten olisi pieni vaihtokauppa?" Darenin virnistys leveni. Mutristin huuliani inhosta. Darenilla oli valkoinen hihaton paita joka paljasti hänen tatuoidut käsivartensa. Ray näytti häntä paljon vanhemmalta mustassa nahkatakissaan, vaikka todellisuudessa Daren oli ainakin 25-vuotias.
"Vaihtokauppaa, niin..." Ray sanoi ironisella äänen sävyllä. Daren huitaisi kättään ja hänen ympärillä olleet miehet hajaantuivat kauemmas, mutteivat kuitenkaa kovin kauas meistä. Jengiläiset tarkkailivat meitä silmä kovana ja kiristelivät hampaitaan.
Daren napsautti sormiaan ja varastorakennuksen portaiden alla ollut ovi aukesi. Kaksi miestä pitelivät Stacya käsivarsista kiinni. Stacy roikotti päätään ja hänen vaaleat luonnonkiharat hiuksensa roikkuivat elottomina hänen kasvojensa edessä. Silmäni laajenivat ja käännyin katsomaan Rayta.
"Ray!" Ärähdin ja käänsin katseeni takaisin Stacyyn. Ray viittasi minulle kädellään ja katsoi suoraan Dareniin.
"Sä annat meille Stacyn takasin ja mä lupaan et sa saat kulkee vapaasti sun huumeiden kanssa X-cityn läpi." Ray sanoi ja siristi silmiään häijyyn tapaan. Daren puhalsi savuja Rayn naamalle.
"Mä en tyydy noin vähään teijän rakkaasta ystävästä" Daren sanoi omahyväisesti ja napsautti sormiaan. Toinen Stacystä kiinni pitänyt "vartia" tarttui hänen hiuksiinsa ja veti hänen kasvonsa näkyviin. Stacyn otsaa pitkin valui veri ja hänen silmänsä olivat lasittuneet.
"Voi älkää huoliko, Stacylla tulee olemaan oikein mukavaa meijän kanssa täällä." Daren sanoi ja Stacyn säpsähti. Työnnyin Rayn rinnalle.
"Mitä te tahotte sitte?" Kysyin happamasti. Darenin hymy leveni.
"Ihan pienen jutun vaan. Te saatte nimittäin hoidella Ronaldin mun tieltä tai Stacy jää tänne." Daren sanoi maireasti ja heitti tupakan lattialle Rayn jalkoihin. Rayn silmissä salamoi.
"Mä en ala tappamaan kyttiä! Sä saat keksiä jonkun muun tavan!" Ray karjui ja hapuili asettaan. Ympärillemme kerääntynyt jengi kaiveli omat aseensa esille. Laitoin käteni selälleni valmiiksi, jos tarvitsisin asetta.
Daren murahti "No sitten mulla ei oo mitään tekemistä teijän kanssa." Ja asteli ovelle päin. Ray kiristeli hampaitaan ja latasi aseensa, mutta niin tekivät myös ympärillä olevat jengiläiset.
"Hoidelkaa ne!" Daren sanoi ja hävisi oven taa. Laukaukset lensivät meitä kohti.
Kun viimein kaikki jengiläiset oli tapettu huomasin istuvani lyyhistyneenä verilammikossa. Ray katsoi minuun järkyttyneenä ja hätkähti kun käännyin katsomaan häneen. Katseeni oli kylmä. Kylmä ja hyvin häijy. Murhaaja minussa oli herännyt ja ottanut vallan. Nauroin lattialla häijysti veitsi yhä kädessäni. Ray veti Stacyn kainaloonsa ja perääntyi kohti ovea. Silmäni kiiluivat hämärässä kun syöksyin heitä kohti veitsi valmiina.
_____________________________________________
Tää on synkkä tarina tytöstä, jolla napsahtaa päässä. Sen voi ite miettiä miten se on päätyny tohon jamaan, mut mie ajattelen et siihen liittyy esim. huumeet ja vähän mielenterveysongelmat + fiktiivinen tulevaisuus scifillä höystettyen. :'))) Kai...? No mutta mielipiteitä? Ruusuja vai risuja? Järkytystä? Mitämitämitä siellä teidän päissänne liikkuu? Kertokaa olkaa hyvä :DD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti