Aavikkoruusu - osa 6

Istuin hilljaa hänen sinisten sänkypeitteidensä keskellä. Jokainen liike sai peiton kahisemaan. En ollut syönyt sitten eilisen iltapäivän ja se alkoi jo tuntumaan. Täytyi olla jo keskipäivä, sillä aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Nakersin ujosti etusormeni kynttä ja mietin. Danin käytös oli yllättänyt minut täysin. En ollut varautunut siihen, että hän halaisi minua. Dan oli sitä ennen vain puolustanut minua kun Annabell oli halunnut minut ulos heidän mökistään, vaikka olin ollut heikossa kunnossa. Ajatus ulosheitosta muitutti minua seikasta joka minun täytyisi ottaa esille Danin kanssa ennemmin tai myöhemmin.
      Dan kolusi keittiössä. Pystyin kuulemaa kuinka ruokailuvälineet kilisivät osuessaan toisiinsa, kuinka vesi valui lasiin ja kuinka leipä antoi periksi veitsen terän leikatessa sen läpi. Mahani kurisi ja koska syömisestä oli aikaa ja olin vielä heikko aavikolla kävelemisen jälkeen, minua alkoi heikkottamaan ja pyörryttämään. Vaaleansiniset seinät ja vaaleakatto huojuivat silmissäni. Kaaduin selälleni sängyn päälle ja silmissäni pyöri.
      Havahduin siihen kun joku pyyhki kasvojani kostealla rievulla. Siristelin silmiäni, mutta näin vain sinistä ja valkoista.
"Hei.. Sä menetit tajuntas. Jos sä vaan jaksat ni sun kannattas juoda vähän." Danin ääni sanoi lempeästi. Räpyttelin silmiäni ja yritin nähdä hänet. Hitaasti näköni selkeytyi ja pystyin erottamaan hänen kasvonsa. Rauhallisesti ruskeilla silmillään minuun katsoessaan minusta tuintui kuin hän olisi ollut enemmänkin huolissaan minusta.
"Otat sä nyt tätä vettä vähän?" Dan kysyi ja nyökkäsin hänelle varovasti. Työnsin itseäni käsillä istuma-asentoon. Dan ojensi minulle lasi, joka oli puolillaan vettä. Sormeni tuntuivat kankeilta koukistaessani niitä lasin ympärille. Join hitaasti vettä ja käänsin katseeni lasista Daniin. Dan kaivoi lipastoaan ja kääntyi katsomaan minua paita sylissään.
"Tos pöydäl on leipää. Jos ei haittaa mä puen vähän jotain päälle." Dan pujotti paidan päälleen. Nyt vasta huomasin että hänellä oli t-paidan lisäksi päällään vain bokserit. Puna nousi ujosti poskilleni ja nappasin leivän pöydältä. Dan jatkoi vaatteiden etsimistä.

Istuimme keittiössä juttelemassa siitä mitä minä muistin. Kerroin Danille kuinka olin muistanut nimeni ja sen että muistin olleeni auton kyydissä. Parrakkaasta miehestä en maininnut sanaakaa. Pelkkä ajatus sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin, vaikken tiennyt miksi pelkäsin häntä. En muistanut. Kova pauke keskeytti muisteluni ja Ann ilmestyi sisälle säikähtäneen näköisenä. Hän veti oven nopeasti kiinni ja salpasi sen perässään. Punaiset hiukset keikkuivat ympäriinsä kun Ann syöksähteli sulkemaan ikkunaluukkuja. Dan valpastui ja nousi seisomaan.
"Annabell! Mikä nyt on? Ann! Selitä mulle, sano jotain!" Dan huudahti ja näytti hieman hämmentyneeltä ja turhautuneelta samaan aikaan. Ann pysähtyi käytävässä.
"Dan, kiitos sun kaktustytön, meille on tulossa joku aseistettu hullu!" Ann huusi naama punaisena. Hiki pisaroita valui hänen ohimoltaan leukaa pitkin ja tippui lattialle. Hän irvisti ja heti irrotettuaan katseensa Danista hänen kasvoilleen tuli huolestunut ja lasittunut ilme. Aivan kuin  hänen kasvoilleen oltaisi laitettu naamio. Ulkoa kuului auton moottorin hurinaa.
      Dan veti minut perässään perällä olevaan huoneeseen. Seisoin hämmentyneenä ovella. Mitä hän täällä ajatteli tehdä? Dan kyyristyi maton kohdalle ja siirsi sen syrjään. Hän pujotti sormensa puunsyyn kohdalla olevaan reikaan ja veti. Lattialaudat narahtivat ja hämmästyksekseni huomaamaton kansi nousi ylös. Dan kopeloin hetken aukkoa ja veti sieltä sitten haulikon. Haukoin henkeäni ja käteni nousi vaistomaisesti suuni eteen ettet huudahtaisi hämmästyksestä ja järkytyksestä.
"Meil on pakko olla joku jolla suojata itteään." Dan mutisi ladatessaan asetta. Se ei sopinut lainkaan Danin ulkonäköön. Hänen huoneensa nähtyään näin Danissa enemmän surffaajan kuin cowboyn joka pelasti tytön ja hoiteli pahat miehet. Nojasin ovenpieleen ja valui sitä pitkin lattialle istumaan.
"Hei Amy, nyt ei oo aika istuu lattial. Mee Annabellin huoneesee." Dan sanoi ja huitaisi kädellään ovea kohti. "Nyt!" Hän huudahti kun en heti noussut. Ponkaisin ylös lattialta.
"Juuuhh..." Mutisin itsekseni hieman loukkaantuneena ja hämmentyneenä. Ann seisoi jo huoneessaan selkä minuun päin. Emmin hetken ovella ja astuin sisäpuolelle. Ann käännähti.
"Sä, sä senkin!" Hän murahti, mutta näpersi hermostuneesti hiuksiaan. Seisoin jähmettyneenä ovella ja katsoin Ann'ia silmiin. Hän näytti todella kalpealta ja vaivautuneelta pyöritellessään punaisia hiuksiaan käsissään.
      Dan marssi huoneeseen ja jäi katsomaan meitä vuoronperään.
"Annabell! Sä tiedät mitä pitää tehä jos joku uhkaa meitä! Ja nyt ala toimimaa, meijen on siirrettävä tota sun nojatuolia ja seinävaatetta." Dan murahti sisarelleen ja potkaisi nojatuolia kengällään. Hän käänsi katseensa nopeasti minuun.
"Äh.. Et sä voi tolleen mennä minnekkää.. Ann anna joku sun huppari Amylle, ja kengät ois kans hyvät." Tuijotin hiljaisena lattiaan ku Ann kaivoin minulle hupparin ja kengät. Hän ei näyttänyt tyytyväiselta, muttei alkanut valittamaankaan.
"Palauta nää sit." Ann murahti ja nappasi olalleen laukun. "Kiitos.." mutisin vetäessäni hupparia päälleni.
      Dan siirsi muhkeaa nojatuolia huoneen keskelle ja Ann nyhti seinävaatteen rivakoin ottein seinän edestä jättäen sen puoliksi yhä roikkumaan. Odotin näkeväni taas pienen luukun, jossa olisi jotain, mutta huomasin, että seinävaate ja nojatuoli olivat peittäneet pienen seinään upotetun kaapin. Dan repäisi oven auki ja kurkisti sisälle. Hän kolusi hetken hämärässä ja ojensi pimeydestä sisarelleen lampun ja piti yhtä omassa kädessään. Hämmennyin. Mitä tekisimme keskellä päivää kahdella taskulampulla, aavikolla? Dan vilkaisi minuun ja sisareensa ja astui kaapin sisälle. Tuijotin hölmistyneenä kun hän katosi kaapin sisälle. Ann pyöritti silmiään ja tyrkkäsi minut Danin perään. Meinasin kompastua kaapin reunaan. Säpsähdin kun huomasin ettei kaapilla ollut lainkaan takaseinää. Ann tuli aivan taakseni ja veti sekä oven että seinäkankaan takanamme kiinni. Kaappiin tuli pilkkopimeää.
__________________________________________________
Toivottavasti joku on nyt ihan mielettömän ilonen et sain kirjotettua jatkoa. Tää oliki monen päivän urakka et sain sellasen ku halusin. Tosin vielläki voisin vähän hioa tota alkua. Risuja ruusuja ja ihan mitä haluuttekaa ikinä antaa, otetaa ilosena vastaan. Kritiikki on aina rakentavaa, kertoo vähintää et jotain pitäs ehkä parantaa. Ja kehut on aina kivoja, vaikka aina ei tunnu et ois sen arvosta et pitäs ihan kehua :'D Mut juu olkaapa hyvä!!!