Aavikkoruusu - osa 7

Jähmetyin paikalleni seisomaan, pimeään. Annabel tuhahti takanani ja tönäisi minua uudelleen selkään. Kuulin edeltäni askelia.
"Varo portaita..." Dan mutisi edeltäni ja laittoi taskulampun päälle. Näin hänen hahmonsa edelläni. Ann laittoi myös lampun päälle ja näin hiekkaisen käytävän lattian ympärilläni. Ilma oli tunkkaista ja tunnelissa oli hiostavaa. Huppari liimautui selkääni. Käytävä vietti hitaasti alaspäin ja aina välillä tuli muutamia portaita, jotka nopeuttivat matkaamme alaspäin. Hiekka rahisi jaloissani ja aina välillä Ann tökkäsi lampulla selkääni, jotta liikkuisin nopeammin eteenpäin.
      Astelimme hiljaisuudessa jonkin aikaa. Danin selkä oli ollut koko matkan ainakin kymmenen ellei kahdenkymmenen metrin päässä edelläni. Aloin kuitenkin saavuttamaan häntä. Ehkä hän hisdasti tahallisesti tahtia. Nostin katseeni hänen niskaansa.
"Ann... Otit sä sen kartan mukaa?" Dan sanoi ja raapi niskaansa. Valokeila valaisi Danin edeltä kahta käytävää. Jähmetyin kuuntelemaan mitä Ann sanoisi.
"Sä sanoit viimeeks et se pitäs hävittää... Ja meinaaks sä ettet muista minne pitäs mennä!?" Ann tuhahti ja kuulin kuinka hän polkaisi turhautuneena jalkaansa käytävän hiekkaiseen maahan. Dan henkäisi edelläni ja kääntyi.
"Mä oon ollu täällä viimeks isän kanssa! Se ohjas meijät tätä kautta aina pois, ei mulle tullu mieleekään sillon miettiä mitä käytävää me käytettiin! Tosin onko sillä väliä tullaanko me sinne N Kinneyn tielle vai Red Hillin juurelle?" Dan puuskahti. Kuuntelin korvat höröllä ja kuuntelin tuntemattomia nimiä. Ann tuhati takanani.
"Äly hoi! Jos me mennää Red Hillile ni sit me kävellään yli puolet pidempi matka. Ja sieltä ei pääse niin helposti pois ku N Kinneyn tieltä. Siellä sentään on liikennetteä!"
Tuijotin hiljaa Danin rintaan. Hän huoahti.
"No mennään sit tonne. Sen luulis vievän tielle. Ainakaa tää ei enää vietä alas vaan ylös päin." Dan huokaisi ja kääntyi vasemman puoleiselle tunnelille. Ann ynähti takanani.
      Kävely jatkui tapasaisella mutta aina vain kivisemmällä käytävällä. Käytävä teki välillä yllättäviä mutkia ja kolhin muutamaan otteeseen käsiäni karheaan seinämään. Ann tuntui tuntevan reitin ja puikkelehti takanani pitämättä ylimääräisiä ääniä. Dankin tuntui tuntevan reitin, vaikkei ollutkaan alunperin varma reitistä. Tunnelissa oli ahdasta ja tunkkaista. Välillä tunnelin katto oli niin matalalla, että edelläni kävelevä Dan joutui kyykistelemään, mutta minun ei tarvinnut kuin hieman kumartua. Ann valitti takani, kun hänen hiuksensa hipoivat kattoa ja niihin tarttui hiekkaa.
      Olin ollut koko matkan hiljaa, mutta uteliaisuuteni oli jo liian suuri ja avasin suuni.
"Minne me mennään? Ja kuka tän on rakentanu?" Jouduin yskimään hetken ennen kuin sain ääntä aikaiseksi. Dan raapi päätään.
"No nää on ollu vaikka kuin kauan olemassa. Mitä mä ymmärsin, ni mun isoisoisä ois rakentanu näitä jonkun sen aikasen kaivoksen oikoreitiks. Myöhemmin näitä käytettii, niiku me nyt, pakoreittinä. Tää oli aikasemmin lyhyempi, mut muutama sortuma on pidemtäny tätä." Dan sanoi hetken mietittyään.
"Tää ei alun perin ollu yhteydessä meijen taloon, mut sä et varmaan oo huomannu, mut me ohitettiin muutamia ovia jotka vei ihan meijen talon viereen sillon käytävän alussa." Dan mutisi ja kurkkasi sitten olkansa yli. Nyökkäsin hänelle.
"Umm.. En huomannu. Vieks tää siis jonnekki kimmei tielle?" kysyin ja harpoin Dania kiinni. Dan naurahti.
"N Kinneyn tielle. Se on lähin isompi tie. Sä oot varmaan tullu sitä pitkin tänne." Dan sanoi. Hän kuulosti hyvän tuuliselta. Säpsähdin. Nyökkäilin itsekseni ja jatkoin Danin seuraamista.
    Käytävän maa alkoi muuttua kevyemmäksi. Saatoin erottaa seiniä tukevat puut. Niitä oli aina vain enemmän ja lyhyempien välimatkojen päässä. Hiekka pölysi jaloissamme ja käytävä alkoi viettää aina vain jyrkemmin ylös päin. Viimein se muuttui portaiksi. Dan istahti alimmalle portaalle.
"Annabell ojenna meille vettä." Hän ojensi kättään meitä kohti. Ann kaivoi laukkuaan. Hän heitti veljelleen pullon ja roikotti edessäni pientä vesikanisteria. Tartuin siihen heikoin sormin ja join virkistävää vettä.
"Näitten portaitten päästä me päästään takasi pinnalle." Dan sanoi ja hymyili leveästi. Vastasin hänen hymyynsä.
___________________________________________________
Aaaaahh.. No tällänen jatko. Toivottavasti vastas odotuksia ees jossain mielessä. Vähän ehkä jumahtivat tonne tunneliin, mut seuraavaks alkaa tapahtumaan! :D Risut, ruusut alas kommentteina!
Ei kopiointia! Täysin omaa tekstiäni! ;)

Aavikkoruusu - osa 6

Istuin hilljaa hänen sinisten sänkypeitteidensä keskellä. Jokainen liike sai peiton kahisemaan. En ollut syönyt sitten eilisen iltapäivän ja se alkoi jo tuntumaan. Täytyi olla jo keskipäivä, sillä aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Nakersin ujosti etusormeni kynttä ja mietin. Danin käytös oli yllättänyt minut täysin. En ollut varautunut siihen, että hän halaisi minua. Dan oli sitä ennen vain puolustanut minua kun Annabell oli halunnut minut ulos heidän mökistään, vaikka olin ollut heikossa kunnossa. Ajatus ulosheitosta muitutti minua seikasta joka minun täytyisi ottaa esille Danin kanssa ennemmin tai myöhemmin.
      Dan kolusi keittiössä. Pystyin kuulemaa kuinka ruokailuvälineet kilisivät osuessaan toisiinsa, kuinka vesi valui lasiin ja kuinka leipä antoi periksi veitsen terän leikatessa sen läpi. Mahani kurisi ja koska syömisestä oli aikaa ja olin vielä heikko aavikolla kävelemisen jälkeen, minua alkoi heikkottamaan ja pyörryttämään. Vaaleansiniset seinät ja vaaleakatto huojuivat silmissäni. Kaaduin selälleni sängyn päälle ja silmissäni pyöri.
      Havahduin siihen kun joku pyyhki kasvojani kostealla rievulla. Siristelin silmiäni, mutta näin vain sinistä ja valkoista.
"Hei.. Sä menetit tajuntas. Jos sä vaan jaksat ni sun kannattas juoda vähän." Danin ääni sanoi lempeästi. Räpyttelin silmiäni ja yritin nähdä hänet. Hitaasti näköni selkeytyi ja pystyin erottamaan hänen kasvonsa. Rauhallisesti ruskeilla silmillään minuun katsoessaan minusta tuintui kuin hän olisi ollut enemmänkin huolissaan minusta.
"Otat sä nyt tätä vettä vähän?" Dan kysyi ja nyökkäsin hänelle varovasti. Työnsin itseäni käsillä istuma-asentoon. Dan ojensi minulle lasi, joka oli puolillaan vettä. Sormeni tuntuivat kankeilta koukistaessani niitä lasin ympärille. Join hitaasti vettä ja käänsin katseeni lasista Daniin. Dan kaivoi lipastoaan ja kääntyi katsomaan minua paita sylissään.
"Tos pöydäl on leipää. Jos ei haittaa mä puen vähän jotain päälle." Dan pujotti paidan päälleen. Nyt vasta huomasin että hänellä oli t-paidan lisäksi päällään vain bokserit. Puna nousi ujosti poskilleni ja nappasin leivän pöydältä. Dan jatkoi vaatteiden etsimistä.

Istuimme keittiössä juttelemassa siitä mitä minä muistin. Kerroin Danille kuinka olin muistanut nimeni ja sen että muistin olleeni auton kyydissä. Parrakkaasta miehestä en maininnut sanaakaa. Pelkkä ajatus sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin, vaikken tiennyt miksi pelkäsin häntä. En muistanut. Kova pauke keskeytti muisteluni ja Ann ilmestyi sisälle säikähtäneen näköisenä. Hän veti oven nopeasti kiinni ja salpasi sen perässään. Punaiset hiukset keikkuivat ympäriinsä kun Ann syöksähteli sulkemaan ikkunaluukkuja. Dan valpastui ja nousi seisomaan.
"Annabell! Mikä nyt on? Ann! Selitä mulle, sano jotain!" Dan huudahti ja näytti hieman hämmentyneeltä ja turhautuneelta samaan aikaan. Ann pysähtyi käytävässä.
"Dan, kiitos sun kaktustytön, meille on tulossa joku aseistettu hullu!" Ann huusi naama punaisena. Hiki pisaroita valui hänen ohimoltaan leukaa pitkin ja tippui lattialle. Hän irvisti ja heti irrotettuaan katseensa Danista hänen kasvoilleen tuli huolestunut ja lasittunut ilme. Aivan kuin  hänen kasvoilleen oltaisi laitettu naamio. Ulkoa kuului auton moottorin hurinaa.
      Dan veti minut perässään perällä olevaan huoneeseen. Seisoin hämmentyneenä ovella. Mitä hän täällä ajatteli tehdä? Dan kyyristyi maton kohdalle ja siirsi sen syrjään. Hän pujotti sormensa puunsyyn kohdalla olevaan reikaan ja veti. Lattialaudat narahtivat ja hämmästyksekseni huomaamaton kansi nousi ylös. Dan kopeloin hetken aukkoa ja veti sieltä sitten haulikon. Haukoin henkeäni ja käteni nousi vaistomaisesti suuni eteen ettet huudahtaisi hämmästyksestä ja järkytyksestä.
"Meil on pakko olla joku jolla suojata itteään." Dan mutisi ladatessaan asetta. Se ei sopinut lainkaan Danin ulkonäköön. Hänen huoneensa nähtyään näin Danissa enemmän surffaajan kuin cowboyn joka pelasti tytön ja hoiteli pahat miehet. Nojasin ovenpieleen ja valui sitä pitkin lattialle istumaan.
"Hei Amy, nyt ei oo aika istuu lattial. Mee Annabellin huoneesee." Dan sanoi ja huitaisi kädellään ovea kohti. "Nyt!" Hän huudahti kun en heti noussut. Ponkaisin ylös lattialta.
"Juuuhh..." Mutisin itsekseni hieman loukkaantuneena ja hämmentyneenä. Ann seisoi jo huoneessaan selkä minuun päin. Emmin hetken ovella ja astuin sisäpuolelle. Ann käännähti.
"Sä, sä senkin!" Hän murahti, mutta näpersi hermostuneesti hiuksiaan. Seisoin jähmettyneenä ovella ja katsoin Ann'ia silmiin. Hän näytti todella kalpealta ja vaivautuneelta pyöritellessään punaisia hiuksiaan käsissään.
      Dan marssi huoneeseen ja jäi katsomaan meitä vuoronperään.
"Annabell! Sä tiedät mitä pitää tehä jos joku uhkaa meitä! Ja nyt ala toimimaa, meijen on siirrettävä tota sun nojatuolia ja seinävaatetta." Dan murahti sisarelleen ja potkaisi nojatuolia kengällään. Hän käänsi katseensa nopeasti minuun.
"Äh.. Et sä voi tolleen mennä minnekkää.. Ann anna joku sun huppari Amylle, ja kengät ois kans hyvät." Tuijotin hiljaisena lattiaan ku Ann kaivoin minulle hupparin ja kengät. Hän ei näyttänyt tyytyväiselta, muttei alkanut valittamaankaan.
"Palauta nää sit." Ann murahti ja nappasi olalleen laukun. "Kiitos.." mutisin vetäessäni hupparia päälleni.
      Dan siirsi muhkeaa nojatuolia huoneen keskelle ja Ann nyhti seinävaatteen rivakoin ottein seinän edestä jättäen sen puoliksi yhä roikkumaan. Odotin näkeväni taas pienen luukun, jossa olisi jotain, mutta huomasin, että seinävaate ja nojatuoli olivat peittäneet pienen seinään upotetun kaapin. Dan repäisi oven auki ja kurkisti sisälle. Hän kolusi hetken hämärässä ja ojensi pimeydestä sisarelleen lampun ja piti yhtä omassa kädessään. Hämmennyin. Mitä tekisimme keskellä päivää kahdella taskulampulla, aavikolla? Dan vilkaisi minuun ja sisareensa ja astui kaapin sisälle. Tuijotin hölmistyneenä kun hän katosi kaapin sisälle. Ann pyöritti silmiään ja tyrkkäsi minut Danin perään. Meinasin kompastua kaapin reunaan. Säpsähdin kun huomasin ettei kaapilla ollut lainkaan takaseinää. Ann tuli aivan taakseni ja veti sekä oven että seinäkankaan takanamme kiinni. Kaappiin tuli pilkkopimeää.
__________________________________________________
Toivottavasti joku on nyt ihan mielettömän ilonen et sain kirjotettua jatkoa. Tää oliki monen päivän urakka et sain sellasen ku halusin. Tosin vielläki voisin vähän hioa tota alkua. Risuja ruusuja ja ihan mitä haluuttekaa ikinä antaa, otetaa ilosena vastaan. Kritiikki on aina rakentavaa, kertoo vähintää et jotain pitäs ehkä parantaa. Ja kehut on aina kivoja, vaikka aina ei tunnu et ois sen arvosta et pitäs ihan kehua :'D Mut juu olkaapa hyvä!!!