Aavikkoruusu - osa 10

Parrakas mies lensi kumoon Amyn päältä kun Dan syöksyi miehen kimppuun. Mies karjui ja yritti lyödä Dania, mutta Dan oli raivoissaan. Hän löi miestä naamaan, tarttui tätä hartioista ja tyrkkäsi luolan seinää vasten.
"Sinä perkele!" Dan ärisi. Hän löi miestä nyrkillään kasvoihin. Mies yritti väistää muttei onnistunut siinä kunnolla. Danin nyrkki osui miestä poskeen silmän alle.

Nykäisin paidan suustani ja yritin peitellä itseäni. Annabell kiiruhti vierelleni hengästyneenä. Hän näytti huolestuneelta, vaikka yrittikin esittää rauhallista. Kyyneleet valuivat poskilleni ja tuijotin tyrmistyneenä käytävään, jossa näin ja kuulin Danin raivoavan miehen kimpussa. Painoin leukani rintaani vasten ja annoin hiusteni valahtaa kasvojeni eteen. Annabell tarttui minua käsivarsien alta ja kuiskutti hiljaa korvaani:
"Nousehan ni me päästään täältä pois. Dan saa hoitaa ton..." Huitaisin laiskasti Annabellin kädet pois ja nousin seinämään nojaten ylös.
      "Mä... Mä haluun.." Minun täytyi keskittyä sanoihini ja vetää henkeä. "Mä haluun kattoa.. sitä silmiin..." Mutisin irvistellen kivusta. Selkäni oli arka ja sitä vihloi kävellessä. Annabell tuijotti minua hiljaa hieman järkyttyneenä.
"Ei sun tarvii kohata sitä enää..!" Hän yritti, mutta luovutti nopeasti vastaan väittämisen nähtyään silmieni kylmän ja määrätietoisen katseen. Pyyhin kolhiintuneilla käsilläni poskilleni valuneita kyyneleitä ja hengitin syvään.
     Dan oli viimein rauhoittunut, mutta edelleen vihainen. Liikutin hitaasti kankeita jalkojani ja lähestyin miestä ja Dania. Dan kääntyi katsomaan minua, kun olin vain muutaman metrin päässä.
"Ei sun tartte tänne tulla." Hän henkäisi ja pyöritti päätään. Mies köhisi lattialla ja vaikeroi. Vilkaisin Daniin ja kähisin hiljaa.
"Nosta se ylös..."
      Dan katsoi minua pohtivasti, kohautti olkiaan ja repäisi miehen ylös maasta. Hätkähdin ja laskin hetkeksi katseeni maahan. Takkuiset hiukseni peittivät kasvoni ja hengitin muutaman kerran syvään. Mies ähisi hiljaa muttei taistellut Danin otetta vastaan. Pyyhkäisin hiukseni korvan taakse.
     Lasittunut vihainen katseeni upposi miehen silmiin. Hän värähti ja yritti kääntää päätään. Dan tarttui miestä leuasta.
"Kato nyt sitä silmiin perkele!" Hän karjahti. "Mieti mitä sä olit just tekemässä!"
Olin vihainen ja loukattu. Yksi yksinäinen kyynel valui poskelleni nostaessani kättäni. Läimäytin miestä kaikilla voimillani kasvoihin. Mies ärisi vihaisesti. "Huora..."
Dan tyrkkäsi miehen takaisin maahan.
     Kättäni jomotti huitaisun jälkeen. Laahustin väsyneesti Ann'n luokse ja painoin pääni hänen olkapäätään vasten. Hengitin raskaasti ja suljin silmäni. Ann tarttui käsivarsiini ja piteli minua pystyssä. En jaksanut enää. Olin aivan näännyksissä. En jaksanut pysyä tajuissani.

Useita tunteja myöhemmin heräsin valoisasta huoneesta. Ilmassa leijaili desinfiointiaineen ja lääkeaineiden haju. Tokkuraisena kääntelin päätäni kuhmuraisella tyynyllä ja räpyttelin silmiäni. Huone jossa olin oli tyhjä. Ympäriltäni ei kuulunut juurikaan ääniä, vain tasaisinen piipatus sängyn vieressä olevasta monitorista. Ovi työnnettiin auki ja vihreisiin hoitajan vaatteisiin pukeutunut nainen pujahti sisään.
      "Hei. Olettekin jo hereillä. Millainen olo?" Nainen kysyi. Raotin huuliani. Suuni oli kuiva ja ääneni oli heikko.
"En mä... tiedä." Sanoin hetken haeskellessani oikeita sanoja.
"Ei se mitään. Lepää vain." Hoitaja tarkasteli hetken monitoria.
"Jaahas. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Sinusta ollaan oltu varsin huolissaan. Saavatko vieraat tulla katsomaan sinua?" Hän kysyin ja asteli ovelle.
"Joo..." Mumisin ja mietin kuka minua oli tulossa katsomaan.
     Ruskeatukkainen nainen asteli huolestuneena huoneeseen. Minut nähdessään hän syöksyi sängyn viereen ja halasi minua.
"Voi Amy! Me oltiin niin huolissaan susta kun Shelly soitti ja kertoi että sä olit kadonnut! Voi kulta pieni mitä sulle on tapahtunu?!" Nainen silitti mustelmaisia kasvojani kädellään.
Hieman hämmentyneenä tuijotin naista ja sopersin kyynelten valuessa poskilleni.
"Äiti... Voi äiti!" Halasin häntä lujaa ja itkin ilosta. Olin niin helpottunut kun hän oli siinä.
"Amy. Kuka se on mies, joka toi sut tänne?" Äitini kysyin irtauduttuaan minusta.
"Kuka? Ai Dan vai?" Kähisin äidille ihmeissäni. Äiti ojensi minulle lasin vettä.
"Dan löys mut aavikolta. Se autto mua." Mutisin hörppiessäni vettä. Äiti kurtisti kulmiaan.
"Dan oli se joka pelasti mut siltä miehestä..." Ääneni hiljeni hiljenemistään.
"Mieheltä? Kulta, mitä sulle on käynyt?!" Äitini alkoi hätääntymään.
     Hän hätkähti seisomaan ja kopisteli edestakaisin sänkyni vieressä. En voinut enää hymyillä. Nostin paitani hihoja ja katsoin jälkiä joita niihin oli tullut sitomisesta, seiniin törmäilystä ja kaikesta muusta mitä minulle oli tapahtunut. Ihoni oli kirjava. Osa haavoista ja mustelmista oli tuoreita ja osa alkoi vasta nyt erottumaan. Osa mustelmista oli jo paranemassa ja ne muuttivat väriään tummasta kellertävään.
      Äitini pysähtyi tuijottamaan käsivarsiani. Hänen kasvoiltaan kuvastui epäuskoa ja järkytystä. Pyyhkäisin hihani alas.
"Amy!" Äiti huudahti ja kyynel valui hänen poskelleen.
"Kuinka sä oletkaan kärsinyt!" Äiti istuutui pää käsissään tuolille, joka oli asetettu sängyn viereen. Kyyneleet valuivat omille poskilleni ja hymyilin surullisesti äidilleni.
      Ovi työnnettiin auki ja Dan kurkisti sisään. Hän näytti väsyneeltä ja huolestuneelta. Hänen ruskea tukkansa törrötti joka suuntaan ja hänen sininen paitansa oli ryppyinen. Kohtasin vaaleanruskeiden silmien huolestuneen katseen ja hymyilin.
"Voit sä hyvin?" Dan kysyi ja hätkähti huomattuaan äitini.
"Oi.. Anteeks. Sä oot varmaan Amyn äiti. Daniel, Daniel McFarland. Saa sanoa ihan vaa Dan."
Äitini nosti katseensa ja katsoi suoraan Daniin. Minua hermostutti äitini reaktio. Halusin äitini hyväksynvän Danin, henkilön joka auttanut minua niin paljon. En halunnut äidin alkavan kuulustella häntä. Hermostuin sekunti sekuntilta joina äitini oli hiljaa ja tarkasteli Dania silmillään. Vedin henkeäni rikkoakseni hiljaisuuden, mutta äitini ehti ensin.
      "Daniel. Kiitos kun autoit tytärtäni. Kiitos kun toit hänet takaisin." Totiset sanat kaikuivat huoneessa. Äiti kääntyi puoleeni, silitti poskeani ja käveli Danin ohi ovelle ja kuiskasi:
"Tulen pian takaisin."
Ovi kolahti kiinni ja jäin Danin kanssa kahden. Huokasin helpotuksesta.
      Dan käveli tyhjälle tuolille ja istuutui. Hän ojensi kätensä ja otti omani lämpöisiin käsiinsä.
"Amy." Dan sanoi käheällä äänellä. Nostin katseeni häneen ja pieni puna nousi poskilleni.
"Mä oon ilonen et sä oot jo paremmassa kunnossa. Hoitaja sano ettei sulla oo mitään vakavaa ja et sä pääset täältä jo huomenna pois." Dan selitti hieroessaan peukalollaan kättäni. Tuijotin syliini.
"Mikäpä mua pahemmin vaivais..." Mutisin ja nyökkäsin Daniin päin.
"Olihan mulla tuollanen auttaja."
Dan hymyili iloisesti.
"Sä olit varsin erikoinen hoidettava. Et muistanu mitään ja sitten kun muistit sä itkit ja huusit."
Naurahdimme molemmat vaisusti.
      Käännyin Daniin päin ja hymyilin haikeasti.
"Mulle tulee ikävä sua kun mä palaan kotiin." mutisin ja puristin Danin sormia.
"Nii munkin sua." Dan sanoi ja kumartui minua kohti. Hänen tuoksunsa leijaili kasvoilleni. Kuuma hiekka ja aurinko. Puna palasi poskilleni ja katsoin syliini.
"Amy. Mä haluun nähä sut." Dan kähisi ja nosti sormillaan leukaani. Nostin katseeni hänen lumoaviin silmiinsä jotka tuijottivat minua kaipaavasti.
"Mä näytän ihan hirveeltä..." Mutisin tuijottaessani häntä syvälle silmiin. Dan vain hymyili ja veti minua lähemmäs itseään.
"Ei, sä näytät aina hyvältä mun silmissä, vaikka onhan tuo mustelma vähän.. no... väärässä paikassa." Dan sanoi ja hiveli poskeani. Hätkähdin. Poski oli arka, mutta Danin sormet olivat hellät eivätkä satuttaneet koskiessaan. Dan painoi otsansa otsaani kiinni ja tuijotti yhä silmiini.
"Sä oot tärkeempi mulle ku mä ikinä luulinkaa." Dan huokaisi. Vedin ilmaa huulieni välistä.
      Dan painoi huulensa huulilleni. Hän silitti poskeani ja suuteli minua mitä suloisimmin. Hyvin varovaisesti ja lempeästi. Silitin Danin niskaa ja vedin häntä lähemmäs. Danilta pääsi huvittunut naurahdus.
"Potilaan olis tarkotus levätä."
Käännyin naama punaisena katsomaan äitiäni, joka katseli minua ja Dania hieman arvioiden.
"Ä-äiti..." Mutisin ja vetäydyin irti Danista. Dan palasi tuolille ja raapi päätään nolostuneena. Äitini huokaisi ja hymyili sitten hieman.
"En minä teitä nuoria voi kieltää, mutta... No, älkää pitäkö mitään kiirettä." Äitini totesi. Punastuin ja annoin hiusteni peittää kasvoni ja huomasin kuinka Dankin näytti hieman kiusaantuneelta.
"Äitii..." Valitin laittaessa kädet kasvoilleni. "Älä jooko, ei nyt..." Äitini nauroi leppoisasti.
"Näkisitte naamanne! Voi teitä nuoria." Hän sanoi ja meni hiljaa naurahdellen takaisin käytävään.
"Minä tuon meille vähän kahvia."

Muutaman kuukauden päästä:
"Dan! Mihin minä saan laittaa nämä?!" Huusin ja kannoin autosta juuri nostamani laatikon kuistille. Dan peruutti avolavansa lähemmäs kuistia ja hyppäsi ratin takaa.
"Ann osais varmaan auttaa niitten kaa. Se on meijen säilytystila-vastaava." Dan naurahti ja viittasi punatukkaiseen siskoonsa. Ann hymyili ja tuli auttamaan laatikoiden kanssa.
"Tuo ne tänne viimoseen huoneeseen nyt ainakin aluks. Me voidaan sit kattoa myöhemmin, et mihin mikäki laitetaan." Nyökkäsin ja laskin laatikon sohvan eteen. Sen sohvan eteen jolta olin kuukausia sitten herännyt pökerryksissä.
     Jäin seisomaan keskelle huonetta ja katselin kuinka pöly leijaili auringon valossa. Dan käveli taakseni ja laittoi kätensä lanteilleni. Tunsin lämpimän hengityksen niskassani.
"Mä ajattelin et ainakin osan näistä vois siirtää tohon viereiseen huoneeseen jo valmiiks." Dan henkäisi korvaani ja painoi leukansa olkapäätäni vasten. Tunsin hänen karhean poskensa omaani vasten ja laitoin käteni hänen käsiensä päälle. Pyörähdin Danin käsissä ja painoin nenäni hänen auringon polttamaa nenäänsä vasten.
      "Sellasta ajattelit." Hymyilin ja painoin huuleni Danin huulia vasten.
"Mut mikä kiire meillä on nyt ku mä oon täällä?" Kysyin ennen kuin suutelin Dania uudellee. Dan nosti kulmakarvojaan ja naurahti sitten.
"Ei kai mikään." Hän nauroi ihanaa huvittunutta nauruaan. "Me vaan luvattiin sun äitilles olla hitaita." Dan kuiskasi. Nyökkäsin. "Eiköhän me olla oltu jo ihan liian nopeita, et alotettas nyt se hidastelu?" Kysyin Danilta joka nauroi nyt ääneen. "Ehkäpä."
     Ann tuli ovelle ja irvisti hymyillessään. "Säästäkää mut.. Nii ja tervetuloa kotiin!" Ann vinkkasi minulle silmää ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi veljelleen.
"Jos teitä kiinostaa ni mä oon loppu illan muualla. Käyn kattomassa vaikka jonkun leffan ja pysähyn syömään Billin kahvilaan tai jotain..." Ann sanoi hymyillen ja käveli sitten pois huoneesta.
      Dan hymyili minulle.
"Vai saatiin me ilta itellemme? Mitähän me tehtäis?" Dan virnisti iloisesti ja kaappasi minut syliinsä.
"Sulla taitaa olla joku idea?" Kysyin huvittuneena Danilta ja laitoin käteni hänen kaulalleen. "Sopii mulle."
      Dan kantoi minut käsissään huoneeseensa ja laski minut sängylleen. Hän pyyhkäisi hellästi hiukset naamaltani ja katseli minua.
"Mä rakastan sua" Dan huokaisi ja painoi huulensa huulilleni. Hymyilin ja nauroin vastatessani suudelmaan.
"Niin mäkin sua."
Unohdin aikasemmat hirveät tapahtumat ja suutelin Dania intohimoisesti. Hänen käsissään olisin turvassa. Ja onnellinen.
______________________________________________
Vihdoin sain tarkistettua tän tekstin. Meinasin jo unohtaa et mun piti julkasta tää, mut serkku muistutti mua. No tässä tää nyt on ja kommentit ois mukavia. Kauan kesti, mut toivottavasti tää loppu ois edes jossain mielessä odottamisen arvonen, tosin odottamista oliki aika paljon... Mut... Seuraavaks uusia haasteita ja tarinoita erilaisista ihmisitä! :))