Huusin kunnes olin käyttänyt kaiken hapen. Kuin kala kuivalla maalla haukoin henkeäni. Painoin käsiäni rintaani vasten ja nojasin eteenpäin. Dan piti kättään selkäni päällä huolestuneena, mutta pysyi vaiti. Ann tuijotti minua ja pudisteli päätään. Punaiset hiukset keikkuivat silmäkulmassani. Kylmä hiki valui kylkiäni pitkin vaikka terassille kävi virkistäviä tuulahduksia vuorilta.
"Hän..! Hän, hän... Hän tulee!" Takertelin paniikissa ja puristin silmäni kiinni. Muutama kyynel valui poskilleni. Dan katsoi minua ymmällään ja aukoi suutaan yrittäessään sanoa jotakin. Hämmästys oli kuitenkin vienyt hänen kielensä. Ann ei tuntunut häiriintyneen kohtauksestani.
"Jaa kuka tulee? Kuka sut muka haluis mihinkää?" Ann sanoi epäuskoisen kuuloisena. Tuijotin yhä eteeni lamaantuneena.
Dan tuntui löytävän toimintakykynsä ja lopetti selkäni silittämisen. Hän suoristi selkänsä ja kaappasi kyljistäni kiinni. Nostin lasittuneet silmäni häneen, mutten rauhoittunut.
"Rauhotu, rauhotu jooko..? Ei tänne oo tulossa kukaan." Dan sanoi hieman epätoivoisena. Purin huultani ja räpyttelin silmiäni. Ann ynähti ovella. Nostin katseeni häneen ja jäin tuijottamaan hänen paitaansa. Valkoisessa paidassa oli kuva bensiiniasemasta. Aseman eteen oli pysäköity vanha avoauto, jonka kyydissä istui cowboy-hattu päässään mies leveästi hymyillen. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin ja ihoni nousi kananlihalle. Kuvan yläpuolella luki koristeellisin kirjaimin "WildWest". Kipu vihloi pääni läpi kun muistini palautui pienin palasin takaisin. Huulestani alkoi vuotaa verta purressani sitä kovempaa.
Välähdys. Punainen auto jonka kyydissä istuu iloisesti nauravia tyttöjä. Kaikki katsovat odottaen samaan suuntaan. Eräs tytöistä pyörittää ikkunan auki ja nojaa autosta ulos. "Amy ala tulla! Ei ne pojat ikuisesti oota!" Lisää naurua. Tytöt hälisevät ja näkökulma muuttuu. Auto liikkuu kuivan ja harvan metsän läpi kulkevaa tietä eteenpäin. Musiikki soi ja muutama tytöistä laulaa mukana. Joku ottaa etupenkillä kuvan takapenkillä istuvista. Valo häikäisee ja muisto muuttuu utuiseksi.
Hengitän raskaasti. Dan pitelee minua yhä kiinni. Nyt lanteiltani. Pieni ääni takaraivossani huomauttaa siitä, mutta päälimmäisenä mielessäni pyörii yksi asia: Amy. Niin. Se on minun nimeni. Nostan katseeni kuistin laudoista.
"Amy." Sanon ääneen ja Dan jää tuijottamaan minua.
"Mitä sinä sanoit? Am..?" Dan kysyy ja siristää miettiessään silmiään. Huomaan kuinka hänen silmäkulmiinsa syntyy pieniä suloisia uurteita.
"Amy" sanon uudelleen ja jopa hymyilen haikeasti. "Amy!" Sanon jo lujemmalla äänellä ja minua alkaa hymyilyttää enemmän. Dan katsoo minua hämmentyneenä ja toistaa perässäni kysyvästi: "Amy?" Nyökkään ja alan nauraa kyynelten valuessa. "AMY!" Hihkaisen ja hyppään Danin kaulaan. Dan hätkähtää mutta nappaa minut kiinni. Nauran hänen korvaansa ja hymyilen.
Ann ei tunnu ymmärtävän iloani. Hän tuijottaa minua ovelta ja löntystelee sisälle samalla mutisten itsekseen.
"Amyamyamy.. yh-hyh-hyh-hyy A-myyyy!" ironia tursuaa jokaisen kirjaimen kohdalla. Ruumiini vallannut ilo laimenee ja vetäydyn nopealla liikkeellä irti Danista. Dan jähmettyy paikalleen.
"Anteeks. Eihän mun ollu sua tarkotus piätellä.." hän sanoo hieman hämillään. Pyöritän päätäni.
"Mähän se hyppäsin sun syliin..." Punastun ja hämmennyn reaktiostani. En ole punastellut pitkään aikaan. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. En ole varma. En muista. Työnnän karanneet hiukseni korvan taakse ja kävelen varovasti Danin ohi sisälle. Tunnen kuinka hänen katseensa seuraa loittonevaa selkääni. Minua hymyilyttää. Amy. Olen niin onnellinen, että muistan nimeni etten osaa sanoin kuvailla tunnetta joka kutittaa rinnassani.
Pääsen pieneen huoneeseen jonka sohvalta heräsin. Istuudun alas ja alan tarkkailla itseäni. Jalkani ovat rakkuloiden jälkeen kaamean näköiset. Käsivarteni ja jalkani ovat täynnä jälkiä. Haavoja, mustelmia ja arpia. Parrakkaan miehen kasvot häilyvät mielessäni ja minua kuvottaa. Ilon tunne katoaa. Menneisyyteni on edelleen mysteeri. Eikä nähtävästi kovin kaunis mysteeri.
_____________________________________________________
Ehkä vähän tavallista lyhyempi jatko, mut ainaki sain sen kirjotettua!
Kehut ja haukut otetaan vastaan! Sori viel jos on kirjotusvirheitä!
EI KOPIOINTIA!
UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU, jatkoa tullut < 333
VastaaPoistaTää on oikeesti niin mukaansa tempaava! :)))
Jatkoa odotellessa (;