Aavikkoruusu - osa 5

Heräsin sohvalta hiukset takussa ja suu kuivana. Nähtävästi olin nukahtanut sohvalle sen jälkeen ku olin iltapäivällä muistanut viimein nimeni. Pöyhin hiusiani ja siirtelen niitä naamani edestä. Vilkuilin ympärilleni ja nousin hitaasti sohvalta ylös. Joka paikkaan särki. Sohvalla nukkuminen ei tainnut sopia minulle. Venytelin sitä miettiessäni. Hiippailin ovelle ja kurkistin käytävään. Ketään ei näkynyt ja kaikki ovet olivat kiinni. Katselin Ann'n huoneen ja vessan ovea, sekä ovea jonka taakse en ollut kurkistanut. Uteliaasti ja varovasti astellen menin ovelle ja painoin korvani sitä vasten. Sisältä kuului rauhallista hengitystä. Huoneen täytyi olla Danin.
      Dan oli iltapäivällä ollut niin hämmentynyt minun reaktioistani, mutta silti ymmärtäväisesti antanut minun rauhoittua itsekseni, kun sitä tarvitsin. Hänen kätensä tulivat mieleeni. Hän oli laskenut kätensä kyljilleni huutaessani ja huojuessani voimattomana ja hämmentyneenä, jotta en olisi kaatunut. En tiedä miksi, mutta hän piti kätensä lanteillani siihen saakka kunnes muistin nimeni. Hän oli raapinut turhautuneena päätään ja siristellyt söpösti silmiään.
      Punastuin taas. Danissa oli jotakin joka sai minut punastumaan ja se häiritsi minua. Puistelin päätäni ja nojasin seinään. Hengitin muutaman kerran syvään ja hiivin takaisin ovelle. Laskin käteni varovaisesti kahvalle ja käänsin sitä sydämmeni alkaessa pamppailemaan. Ovi lipui hiljaisesti muutamia senttejä auki. Kurkistin sisälle.
     Oli kuin olisin kurkistanut jonnekkin muualle ku aavikolla pienessä mökissä olevaan huoneeseen. Seinät olivat hempeän vaaleansiniset. Lattia oli vaaleaa puuta ja ikkunassa roikkuivat valkoiset puuvillaiset verhot. Kaikki kalusteet, sänky, tuoli, pöytä ja lipasto, olivat vaaleaa puuta. Lipaston päällä oli valkoinen pieni liina, jonka päälle oli laitettu korillinen simpukoita. Erivärisiä ja kokoisia simpukoita. Mutta niitä oli muuallakin. Seinällä olevissa tauluissa oli merta ja simpukoita, lokkeja ja hiekkarantaa, kaloja ja sinivihreää ryöppyävää vettä. Sänkypeitteet olivat siniset tyynyjä lukuunottamatta, sillä ne olivat valkoiset.Silmiin pistävin asia huoneessa oli kuitenkin kulmassa seinään nojaava surffilauta. Se oli massiivisen kokoinen pienessä huoneessa, muttei näyttänyt eksyneeltä, ellei katsonut ulos ja huomannut, että oltiin keskellä hiekkaa ja kaktuksia.
      Suuni loksahti auki ja henkäisin hämmästyksestä. Työnsin huomaamattani ovea enemmän auki ja katselin suurin silmin ympärilleni. Dan nukkui sängyssään selkä oveen päin, enkä huomannut häntä ensin, niin hyvin hän oli maastoutunut muhkeaan peittoonsa. Astelin varovaisesti pidemälle huoneeseen ja silitin varovaisesti lipaston päällä olevia simpukoita. Ne tuntuivat niin sileiltä ihoani vasten. Minua hymyilytti. Kahina keskeytti minun ajatukseni ja älysin, että olin hänen huoneessaan luvatta. Hiivin nopeasti takaisin ovelle ja käännyin ovea sulkiessa katsomaan vielä sisälle. Silmäni rävähtivät auki. Dan katsoi minua unisena ja virnisti kiusoitellen.
"Niin sitä sitten nuuskitaan toisten huonee---ita..." Dan sanoi haukotelle samalla. Pyöritin päätäni pienellä liikkeellä ja tuijotin kokoajan Dania silmiin. Hän nousi istumaan sänkynsä laidalle ja taputti sänkyä.
"Tule hetkeksi tähän niin jutellaan. Mä luulen et sulle tekee ihan hyvää puhua vähän." Hän sanoi ja hymyili lempeästi. Katsoin Dania epäillen ja vilkuilin vuoroin häneen ja sänkyyn.
"Hei hei, en mä sua syö vaikka sä mun viereen istusit." Dan sanoi ja kallisti päätään. Astelin varovasti ja istahdin hänen viereensä, jättäen kuitenkin puolen metrin välimatkan Daniin. Dan katsoi minua vaalean ruskeilla silmillään ja naurahti.
"Voi kuule! En mä oikeesti tee sulle mitään vaikka sängyllä ollaanki!" Punastuin ja käänsin katseeni muualle. Kuulin kuinka Dan taisteli naurua vastaan. Sänky hytkyi hänen naurustaan ja minua alkoi hymyilyttää. Vilkaisin Daniin päin.
"Nonii, löytyyhän sulta hymykin!" Hän sanoi ja hymyili minulle leveästi. Katsoin ujosti sylissä olevia käsiäni, kun Dan otti toisen käteni käteensä. Hänen ihonsa tuntui lämpimältä koskettaessaan kättäni. Nostin hämmentyneenä katseeni ja tuijotin Dania silmiin. Hänen ilmeensä oli muuttunut.
"Amy, ei sun tartte näytellä urheeta. Sä saat itkee jos siltä tuntuu." Hänen katseensa oli alakuloinen, mutta silti lämpöinen. Purin huultani. Tunteeni nousivat taas pintaan ja nielenkelin. Tuijotin Danin kädessä olevaa kättäni ja suljin silmäni.
"Mä... siis ku..." mutisin. Kuulin Danin liikkuvan. Tunsin Danin liikkuvan! Aukaisin silmäni nopeasti.
      Dan oli nopea liikkeissään. En ehtinyt tehdä mitään. Dan oli ottanut varovaisesti otteen kädestäni ja vetänyt minut lähes syliinsä. Hän piteli minua kainalossaan ja painoi leukansa hiuksiini.
"Dan!" Älähdin hänen kainalossaan hätääntyneenä.
"Amy... Et sä oo enää yksin." Hän mutisi ja tunsin hänen hengityksensä hiuksissani. Hän painoi minua lempeästi syliinsä ja halasi minua. Lähes jähmettyneenä nojasin hänen rintaansa ja nieleskelin kyyneleitä.
"Dan..." Mutisin. "Ei sun.. kyl mä.. ymh.." Dan nosti sormillaan kasvojani ja katsoi minuun pakottaen samalla minut katsomaan itseään.
"Mä en tee sulle mitään. Mä haluun vaa et sä tunnet olos turvalliseks." Sanottuaan sen hän päästi leuastani irti. Kyyneleet valuivat poskilleni. Painoin pääni hänen paljaaseen rintaansa ja itkin. Dan kääri olkapäilleni viltin ja tuuditti minua rauhallisesti samalla kun itkin.

En tiedä kauanko itkin, mutta Dan istui koko sen ajan vierelläni ja hyräili hiljaa. Rauhotuin itkettyäni niin kauan kunnes ei ollut enää kyyneliä mitä itkeä. Nikottelin hiljakseen ja pyyhin viimoisia kyyneliä viltin kulmaan.
"Kiitti." Mutisin ja yritin nousta Danin kainalosta. Dan ymmärsi mitä yritin ja piteli minun olkapäistäni kiinni.
"Amy. Sä voit oottaa hetken tässä. Mä haen sulle juotavaa ja jotain mitä sä voisit syödä. Voisin ottaa itekki jotain." Hän sanoi ja nousi ylös. Ripein astelin hän hävisi käytävään. Jäin hänen sängylleen istumaan hämmentyneenä.
___________________________________________________
Anteeks ku jouduitte odottamaa! Nyt kuiteki sain kirjotettua taas jatkoa! Toivottavasti piditte! Seuraavalla kerralla alkaa taas tapahtumaa!!! Risut, ruusut ja kommentit alapuolelle! Ei kopiointia!

Aavikkoruusu - osa 4

Huusin kunnes olin käyttänyt kaiken hapen. Kuin kala kuivalla maalla haukoin henkeäni. Painoin käsiäni rintaani vasten ja nojasin eteenpäin. Dan piti kättään selkäni päällä huolestuneena, mutta pysyi vaiti. Ann tuijotti minua ja pudisteli päätään. Punaiset hiukset keikkuivat silmäkulmassani. Kylmä hiki valui kylkiäni pitkin vaikka terassille kävi virkistäviä tuulahduksia vuorilta.
"Hän..! Hän, hän... Hän tulee!" Takertelin paniikissa ja puristin silmäni kiinni. Muutama kyynel valui poskilleni. Dan katsoi minua ymmällään ja aukoi suutaan yrittäessään sanoa jotakin. Hämmästys oli kuitenkin vienyt hänen kielensä. Ann ei tuntunut häiriintyneen kohtauksestani.
"Jaa kuka tulee? Kuka sut muka haluis mihinkää?" Ann sanoi epäuskoisen kuuloisena. Tuijotin yhä eteeni lamaantuneena.
      Dan tuntui löytävän toimintakykynsä ja lopetti selkäni silittämisen. Hän suoristi selkänsä ja kaappasi kyljistäni kiinni. Nostin lasittuneet silmäni häneen, mutten rauhoittunut.
"Rauhotu, rauhotu jooko..? Ei tänne oo tulossa kukaan." Dan sanoi hieman epätoivoisena. Purin huultani ja räpyttelin silmiäni. Ann ynähti ovella. Nostin katseeni häneen ja jäin tuijottamaan hänen paitaansa. Valkoisessa paidassa oli kuva bensiiniasemasta. Aseman eteen oli pysäköity vanha avoauto, jonka kyydissä istui cowboy-hattu päässään mies leveästi hymyillen. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin ja ihoni nousi kananlihalle. Kuvan yläpuolella luki koristeellisin kirjaimin "WildWest". Kipu vihloi pääni läpi kun muistini palautui pienin palasin takaisin. Huulestani alkoi vuotaa verta purressani sitä kovempaa.
      Välähdys. Punainen auto jonka kyydissä istuu iloisesti nauravia tyttöjä. Kaikki katsovat odottaen samaan suuntaan. Eräs tytöistä pyörittää ikkunan auki ja nojaa autosta ulos. "Amy ala tulla! Ei ne pojat ikuisesti oota!" Lisää naurua. Tytöt hälisevät ja näkökulma muuttuu. Auto liikkuu kuivan ja harvan metsän läpi kulkevaa tietä eteenpäin. Musiikki soi ja muutama tytöistä laulaa mukana. Joku ottaa etupenkillä kuvan takapenkillä istuvista. Valo häikäisee ja muisto muuttuu utuiseksi.
      Hengitän raskaasti. Dan pitelee minua yhä kiinni. Nyt lanteiltani. Pieni ääni takaraivossani huomauttaa siitä, mutta päälimmäisenä mielessäni pyörii yksi asia: Amy. Niin. Se on minun nimeni. Nostan katseeni kuistin laudoista.
"Amy." Sanon ääneen ja Dan jää tuijottamaan minua.
"Mitä sinä sanoit? Am..?" Dan kysyy ja siristää miettiessään silmiään. Huomaan kuinka hänen silmäkulmiinsa syntyy pieniä suloisia uurteita.
"Amy" sanon uudelleen ja jopa hymyilen haikeasti. "Amy!" Sanon jo lujemmalla äänellä ja minua alkaa hymyilyttää enemmän. Dan katsoo minua hämmentyneenä ja toistaa perässäni kysyvästi: "Amy?" Nyökkään ja alan nauraa kyynelten valuessa. "AMY!" Hihkaisen ja hyppään Danin kaulaan. Dan hätkähtää mutta nappaa minut kiinni. Nauran hänen korvaansa ja hymyilen.
      Ann ei tunnu ymmärtävän iloani. Hän tuijottaa minua ovelta ja löntystelee sisälle samalla mutisten itsekseen.
"Amyamyamy.. yh-hyh-hyh-hyy A-myyyy!" ironia tursuaa jokaisen kirjaimen kohdalla. Ruumiini vallannut ilo laimenee ja vetäydyn nopealla liikkeellä irti Danista. Dan jähmettyy paikalleen.
"Anteeks. Eihän mun ollu sua tarkotus piätellä.." hän sanoo hieman hämillään. Pyöritän päätäni.
"Mähän se hyppäsin sun syliin..." Punastun ja hämmennyn reaktiostani. En ole punastellut pitkään aikaan. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. En ole varma. En muista. Työnnän karanneet hiukseni korvan taakse ja kävelen varovasti Danin ohi sisälle. Tunnen kuinka hänen katseensa seuraa loittonevaa selkääni. Minua hymyilyttää. Amy. Olen niin onnellinen, että muistan nimeni etten osaa sanoin kuvailla tunnetta joka kutittaa rinnassani.
      Pääsen pieneen huoneeseen jonka sohvalta heräsin. Istuudun alas ja alan tarkkailla itseäni. Jalkani ovat rakkuloiden jälkeen kaamean näköiset. Käsivarteni ja jalkani ovat täynnä jälkiä. Haavoja, mustelmia ja arpia. Parrakkaan miehen kasvot häilyvät mielessäni ja minua kuvottaa. Ilon tunne katoaa. Menneisyyteni on edelleen mysteeri. Eikä nähtävästi kovin kaunis mysteeri.
_____________________________________________________
Ehkä vähän tavallista lyhyempi jatko, mut ainaki sain sen kirjotettua!
Kehut ja haukut otetaan vastaan! Sori viel jos on kirjotusvirheitä!
EI KOPIOINTIA!

Sorryy

Aavikkoruusun neljäs osa myöhästyy vieläki vähän lisää... :((( Mut yritän viikonloppuna saada jotain tuottoisaa aikaseks! :) Katotaa kuin käy! Pärjäilkää ja sietäkää viel pikkasen odotusta 8)
Muutamia kuvia tähän loppuun päivää piristämää: (weheartit.com)

PS. vastatkaa kyselyyn sivun laidassa ;)